Seuraavat päivät toimistolla meni paljon paremmin kuin ensimmäinen (migreeni)päivä. Perjantaisin työskentelen vain puolipäivää ja lopun aikaa teen koulutöitäni. Ensi viikon sunnuntaina minun tulee palauttaa iso työ, joten kaikki extra-aika todellakin tulee tarpeeseen!
Perjantai-illalla olin kavereideni kanssa teellä ja lauantaiaamuna sain nukkua hieman pidempään mitä arkisin. Lauantai oli täynnä tapahtumia, mitkä huipentuivat illan "kokkoon". Chad ja Angela olivat kutsuneet kirkkonsa heidän luokseen yhdessä nuotiolle grillaamaan ja pitämään hauskaa. Paljon perheitä saapui paikalle ja ilta oli todella hauska.
Ensimmäiset vieraat ovat saapuneet |
Jenkeissä menimme ystävieni kanssa aluksi kirkkoon jonka jälkeen ystäväni sulhanen kutsui meidät lounaalle hänen perheensä kanssa. Menimme Red Robins nimiseen ravintolaan ja oli jotenkin niin outoa -ja samalla niin amerikkalaista- istua syömässä lounasta ihmisten kanssa, joita en edes tunne! Tottakai tunsin ystäväni (joka onneksi istui vieressäni!) mutta muut olivat täysin tuntemattomia. He olivat innoissaan uudesta seurasta ja kyselivät paljon Suomesta.
Lounaan jälkeen minä ja ystäväni menimme läheiseen ostoskeskukseen, jossa pankkikorttini koki tuhoja... Ostin kaksi paria farkkuja, kahdet saappaat, paljon alusvaatteita Victorias Secretiltä. mekon ja uuden vesikupin toimistoon ja kaikki maksoi yhteensä noin pari sataa euroa. Ei liian paha mielestäni! Ostan yleensä vaatteita vain ollessani Amerikassa, koska ne ovat niin paljon halvempia verrattuna Suomeen.
Nyt olen takaisin Kanadassa ja valmistaudun huomiseen työpäivään!
Angin ja Chadin poika Westin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti