Ensimmäinen päivä Etiopiassa

Olemme perillä!

Tänään aamulla aamiaisen jälkeen mentiin KVI:n orpokodille, mikä särki mun sydämen kokonaan. Heti ekana nähtiin muutama lapsi, jotka oli vaan niin onnellisia ja leikkisiä ja niin suloisia. Saatiin kierros orpokodin ympäri, ja toisen kerroksen “babies/infants” huone oli se missä vietettiin eniten aikaa pitäen pieniä lapsia sylissä. Meinasin kokoajan purskahtaa itkuun, se oli niin koskettavaa! Oon aina ajatellut, että pystyisinköhän mä adoptoimaan lapsen, joka on täysin erinäköinen kuin minä, mutta nyt se tuli vahvana, että kyllä pystyn. Nä lapset vaan on niin ihania! Niin onnellisia, vaikkei niillä oo mitään. Aivan uskomatonta.

Yksi lapsista oli aika pahasti vammainen ja pyörätuolissa. Heti kun hän näki meidät hän alkoi huutamaan ”hi hi!”. Mentiin hänen luokseen ja kun otettiin valokuvia hän innostui niin paljon! Hän ei pitänyt kuvien ottamisesta, hän RAKASTI sitä.  Juteltiin Eyobin, meidän tiimipartnerin kanssa pojasta, ja hän kertoi miten kaikki lapset orpokodissa myös rakastavat häntä, ja kun hän makaa patjalla, on aina vähintään yksi lapsista pitämässä hänelle seuraa. Aina kun on joku tapahtuma, tulevat lapset hakemaan hänet myös ja pitämään huolta että hän pääsee myös mukaan. Hän ei puhunut paljoa, mutta kuulemma hän on sanonut, että kun hän kasvaa aikuiseksi, hän haluaa olla ammattijalkapallon pelaaja. Lapsi, kenen selkäranka on niin vioittunut, ettei hän pysty kävelemään askeltakaan. Se jos joku sai meidät itkemään kun kuulimme sen..

Orpokodin jälkeen menimme lounaalle erääseen taidegalleriaan, minkä taideteokset ovat upeita! Jos ne olisivat olleet edes hieman halvempia, olisin voinut ostaa jotain. NIIN upeita!! Lounaaksi söin salaatin, mikä oli aika kehno. Onneksi laukussa oli pähkinöitä J

Lounaan jälkeen ajoimme ylös vuorelle katsomaan turistinähtävyyksiä. Vuoren päällä oli museo, missä ei saanut ottaa valokuvia. Tämän jälkeen näimme vanhaan kuninkaan ”linnan”, missä kuningas 800-luvulla oli asunut. ”Linnassa” oli edelleen sama katto, mitä ei olla edes korjattu tässä välissä kertaakaan!

Nähtävyyksien jälkeen palasimme hotellille, missä rukoilimme yhdessä ja jaoimme tarinoitamme. Eräs ryhmämme jäsenistä Dennis, on pastori ja hän on ollut Etiopiassa monesti aiemmin myös. Heidän perheensä on adoptoinut tyttären juuri tämän KVI järjestön kautta ja toisen lapsen Kiinasta. Heillä on myös 3 biologista lasta, joista nuorin Rachel on täällä myös mukana. Jokatapauksessa, Dennistä pyydettiin puhumaan yhdessä Etiopian suurimmassa kirkossa sunnuntaina ja tänään hän pyysi josko minä voisin tulla myös puhumaan hänen kanssaan! Aivan uskomatonta. Puhumme tulkkien välityksellä, ja paikalle odotetaan satoja ihmisiä. Jeesus on niin hyvä!

Kävimme vielä illalla Mama’s kitchen nimisessä ravintolassa syömässä ja nyt olemme kaikki valmiina sänkyyn…

Eroavaisuudet Kanadassa -tippaaminen ja ravintolakulttuuri

Ajoitin tämän tekstin tiistaille, joten kun luette tätä olen ilmassa matkalla kohti Etiopiaa!

Jatkan vertaamista raha-asioissa, tällä hetkellä on kyse tippaamisesta, tästä niin ärsyttävästä asiasta mielestäni.

Minimipalkka on täällä mielettömästi huonompi kuin Suomessa, eikä TESeistä yms. olla kuultukaan. Tämän vuoksi tarjoilijat yms ovat huomattavasti tippien varassa!

Tullessasi ravintolaan, on sinua vastassa vähintään yksi erittäin paljon hymyilevä tarjoilija, kuka ohjaa sinut pöytään. Tämän jälkeen paikalle tulee toinen tarjoilija, kuka myös hymyilee paljon, esittelee itsensä ja ojentaa menut. Koko ruokailun ajan tulee hän kysymään että onhan kaikki kunnossa, ja tuo lisää juomia yms. Tarjoilijat haluavat varmistaa, että kun annat tippiä palvelusta, sinä tottavie saat palvelua!

Ystäväni oli töissä Earls-nimisessä ravintolassa opiskeluiden ohessa ja sanoi, että mitä lyhyempi mekko sinulla on, sitä paremmin saat tippiä. Earls on ihan normaali ravintola täällä, missä käy myös paljon perheitä, joten mielestäni tämä on niin outoa! Muutenkin välillä tuntuu, että tarjoilijat palkataan suoraan mallitoimistojen listoilta, sellaisia kaunottaria he ovat.

Tippiä annetaan n. 15-20% aina. Joissan ravintoloissa se laitetaan laskuun automaattisesti, mikä ärsyttää! Teoriassa mikäli palvelu on huonoa, on sinun annettava näin tippi jokatapauksessa! Ei ole kuitenkaan ollut kertaa, jolloin en olisi tippiä antanut.

Tippaaminen ei jää vain ravintoloihin, vaan myös erilaisissa kauneussalongeissa ja kahviloissa kuuluu tippiä myös antaa. Usein maksaessa kortilla, tulee ruutuun kysymys, että annatko tipin dollareina vai prosentteina. Tuntuisi nololta painaa 0 dollaria, joten annan aina hieman. Varsinkin kahviloissa tämä on mielestäni outoa, sillä usein otan vain kahvin mukaan, enkä siis saa palvelua miltei lainkaan! Maassa maan tavalla kuitenkin, ja hinnat ovat lähtökohtaisesti huomattavasti halvemmat kuin Suomessa, joten tämä ei haittaa.

Salaattini Moxiessa. Pekonia laitetaan täällä kaikkialle!

Nuotio

Viime sunnuntaina menimme perheen kanssa läheiselle joelle viettämään päivää. Koko suku tuli myös ja olimme ottaneet mönkijöitä mukaan. Yksinkertaisesti rakastan niillä ajamista! Maasto missä olimme oli aika haasteellinen, mikä teki siitä niin hauskaa! En ole kiljuja, mutta ajaessani mäkiä ylös alas nopeasti kiljuin samalla :D NIIIIN hauskaa!

Otimme myös ruokaa mukaan ja grillasimme hot dogeja ja vaahtokarkkeja. Meillä oli myös olutta ja muita "cooler"eita mukana, mikä teki päivästä/illasta vielä hauskemman, hehheh.

Ihmiset ovat niin paljon enemmän ulkoilmaihmisiä ja valmiita tekemään tälläisiä spontaaneja hauskoja juttuja!

Lastenvahtimista

Mun entiset host-vanhemmat ovat juoksumaanikkoja ja osallistuvat aina tilaisuuksien tullen erilaisiin juoksutapahtumiin. Jo ennen tänne tuloani he kysyivät josko voisin vahtia poikia yön yli, jotta he voivat lähteä Vancouveriin juoksemaan puolimaratonin. Suostuin tottakai ja eilen oli hetki lunastaa lupaukseni!

Kaikki kolme poikaa pelaavat jalkapalloa ja aamu kului heidän peleissään. Tunsin oloni melkoiseksi soccer momiksi seistessäni kentän laidalla ja ajaessani minivanilla pois lasten kanssa :D

Angelan lapsi Westin syömässä mun aamupalaa mun kanssa

Menimme illalliselle White Spot nimiseen ravintolaan, mikä on hyvin tyypillinen perheravintola täällä. Kaikki lasten annokset maksoivat 7 dollaria ja ne olivat oikeasti hyvänoloisia eikä mitään höttöä! Pojat olisivat halunneet mennä McDonaldsiin, mutta koska se ei oikein enää iske muhun, valitsin tuon ravintolan. Täällä perheet menevät useimmin ulos syömään kuin mitä Suomessa ja yleistäen voisin sanoa, että koko perheen voimin käydään vähintään joka toinen viikko ulkona syömässä. Mikäs siinä tosin, jos hinnat ovat kohdallaan ja ruoka on hyvää!

Illallisen jälkeen menimme keilaamaan ja se oli niin hauskaa :) Pojat olivat oikeasti kova vastus ja nauroimme kaikki niin paljon. Hetken istuessani vain katsoin lapsia ja mietin, miten hullun paljon niitä rakastan. He ovat niin upeita ja hauskoja lapsia!

Kotiin tullessamme pelasimme Wiillä tanssipeliä ja söimme karkkia. Oli miltei haikeaa laittaa pojat nukkumaan, niin hauskaa meillä oli!

Seuraavana aamuna tosin en ollut iloinen, hahah, sillä keskellä yötä keskimmäinen oli tullut viereeni (ja aivan kylkeen kiinni) nukkumaan ja aamulla seiskan aikoihin käydessäni vessassa odotti takaisintullessa kaksi poikaa sängyssä. Koitin maanitella heitä takaisin omiin sänkyihinsä nukkumaan, mutta ei onnistunut. He avasivat lasten tv-kanavan ja yritin nukkua hieman siinä samalla, mutta joka toinen minuutti jompikumpi tökki kylkeen ja halusi hirveästi kertoa jonkun tarinan. Nyt siis kahvin voimalla koitan pysyä hereillä :D

Tänään aamulla nämä odottivat sängyssä

Traintracks

Olin eilen ystäväni Bradyn ja hänen tyttöystävän Autumnin kanssa kävelemässä raiteilla. Postasin kuvan tästä Facebookiin ja sain niin paljon viestejä, kuinka hullua tuo oli! Yksikään juna ei kuitenkaan mennyt ohi ja vaikka olisi, olisimme sen kuulleet ja ehtineet hypätä pois.

Ilma oli (yllättäen) hieman sateinen, mutta se ei haitannut.

Raiteiden jälkeen menimme Castle Fun Parkiin, mitä rakastan! Pelasimme minigolfia, löimme baseballia (kädet ovat edelleen rakoilla) ja pelasimme videopelejä. Niin hauskaa!

Eroavaisuudet Kanadassa, maksaminen

Toinen osa eroavaisuuksista! Viime viikolla kirjoitin autoilusta, nyt on tarkastelun kohteena maksaminen.

-Käteisen käyttö on paljon suurempaa kuin Suomessa! Miltei kaikki maksetaan käteisellä ja kaikkialla ei kortti edes käy maksuvälineenä

- Sekit ovat hyvin yleinen maksuväline. Maksoin erään työhön liittyvän asian omalla kortillani ja sain takaisin saman summan sekillä. Nyt pohdin, että mitä ihmettä teen sillä!

-Verkkomaksaminen ei toimi samalla tavalla kuin Suomessa. Jos haluan tilata jotain, annan joko luottokorttini numeron (hyvin yleistä) tai käytän PayPalia. En pysty siis maksamaan suoraan verkkopankistani asioita!

- Luottokortit. Tästä on paljon sanottavaa! Ensinnäkin KAIKILLA on luottokortit. Kerroin miten Suomessa sinun pitää tienata tietty summa vuodessa että sinun on mahdollista saada kortti ja tämä hämmästytti niin paljon ihmisiä täällä. Toiseksi, kortteja annetaan kavereille yms aika helposti. Menin tekemään työpaikkani puolesta muutamia ostoksia, ja pomoni antoi vain hänen korttinsa minulle. Kysyin että onko se ok, että käytän toisen korttia ja minulta kysyttiin että miksei se olisi. Niinpä niin! Toinen esimerkki, kun eräs tiimin jäsenistä maksoi osan maksustaan, hän vain lähetti kuvan kortistaan ja sanoi että veloittakaa tuolta aina kun tarvitsee.

-Palkka maksetaan usein kahden viikon välein, eikä kuukausittain. Osassa kaupoista saat erillisen alennuksen, jos ostat jotain palkkapäivänäsi ja sinun tulee tuoda tiliote todistamaan, että tänään tosiaan on palkkapäiväsi.

- Visa Electron on credit, eikä debit. Koitin ennen aina vängätä että kyllä se vain debit-kortti on, nykyään en jaksa enää. Ei sitä uskottu muutenkaan.

-Kun olen ostoksilla jenkeissä, vaikka maksan MasterCardillani debit-puolla, se veloitetaan credit-puolelta automaattisesti. Niin ärsyttävää!

- Jos Kanadassa maksan oikeastikin debit-puolelta, veloitetaan siitä aina 25 senttiä. Niinpä joskus maksan credit-puolelta, ihan vain säästääkseni rahaa.

Kuvituksena sateisen päivän kuvia

Etiopia

En ole täällä ennättänyt viellä täällä kertoa ensi viikolla tapahtuvasta työmatkasta, sillä lähden kahdeksi viikoksi Etiopiaan!

Hungry For Life lähettää tiimejä ympäri maailmaa erilaisiin projektehin ja Albertasta Leduc-nimisestä kaupungista on ottanut ryhmä yhteyttä, kuinka he haluaisivat lähteä Etiopiaan tekemään vapaaehtoistöitä.

HFL johtaja Chad lähti viime kesällä Etiopiaan selvittämään minkälaista avustusta sielä tarvitaan ja minkälaiset valmiudet heillä on vastaanottaa tiimi. Hän teki myös sopimuksia erilaisten field partnersien kanssa tulevaista projetkeista ja heidän vastuustaan niihin.

Matkat ovat yleensä todella hintavia, sillä täältä lentoliput Afrikkaan ja takaisin ovat jo kalliita. Niinpä en meinannut uskoa kun kuulin, että "isovanhempani" täällä ovat lupautuneet maksamaan koko matkan puolestani! Olen niin kiitollinen, ettei sanoja löydy.

Ensi tiistaina lähden siis Sodos nimiseen kylään rakentamaan tiimin kanssa kaivoja, vessoja ja järjestämään urheilupäivä lapsille. Olen niin innoissani, mutta hieman jännittynyt myös!

Eroavaisuudet Suomen ja Kanadan välillä -liikenne

Ensimmäinen osa eroavaisuuksista! Perustan väitteeni omin kokemuksiini ja vertauskohteena on asumani British Columbia ja kotikaupunkini Turku.

Autot ja liikenne:
- KAIKILLA täällä on auto. Aivan uskomatonta mielestäni. Kun kerron, että Suomessa perheillä on yleensä vain yksi auto hämmästellään täällä kovin sitä.

- Lapset ajetaan aina kaikkialle: kouluun, harrastuksiin, kavereiden luokse. Suomessa lapsena jo käytin itse bussia ja pyöräilin paikkoihin, täällä se ei tulisi kuuloonkaan. Monilla perheistä on au pair, kenen tehtävänä on vain olla autonkuljettaja lapsille.







































-16 vuotta täytettyä, täällä saa aloittaa ajamaan autoa. Ensimmäisen vuoden sinun auton perässä on L-tarra kertomassa että olet "learner". Sinulla saa olla vain yksi vanhempi tai muu täysikäinen perheenjäsen kyydissä. Vuoden ajamisen jälkeen on kirjallinen koe sekä ajotesti. Jos läpäiset nämä, olet "new driver" ja saat N-tarran autoosi. Tällöin sinulla saa olla kyydissä vain kaksi henkilöä ja poliisit pysäyttävät heitä usein tarkistaakseen, ettet aja ylinopeutta, aja humalassa ja että noudatat sääntöjä. Useimmat onnettomuudet tapahtuvat kun nuoret miehet ajavat toisten nuorten miesten kanssa, ja tätä yritetään ehkäistä. Ajettuasi vuoden on jälleen testien paikka ja jos läpäiset, saat ajaa normaalisti ilman mitään tarroja.

-Henkilökohtaisesti yksi lempiasioistani täällä: vaikka sinulla on punainen valo, saat kääntyä oikealle. Tottakai pysähdyt ensin katsomaan ettei autoja tule, mutta sitten saat mennä. Suunnittelen usein reittini niin, ettei tarvitse kääntyä vasemmalle vaan oikealle.

-Ihmiset täällä vain eivät osaa ajaa liikenneympyröissä. Chilliwackin keskustassa on kaksikaistainen liikenneympyrä, ja se on yksi kaaos aina. Kaverini oli kerran kyydissäni ja menimme liikenneympyrään ja kun laitoin vilkun päälle merkitsemään että seuraavassa kohdassa poistun, oli kaverini aivan hämillään. Välillä tekisi mieli avata ikkuna ja huutaa "USE YOUR SIGNALS!!" :D

-Asun aika lähellä jenkkien rajaa ja ihmiset käyvät usein jenkeissä ostoksilla. Jenkkien mielestä kanadalaiset ovat kamalia kuskeja, täällä taas sanotaan amerikkalaisista samaa. Suomi-Ruotsi asettelu löytyy siis ympäri maailmaa?

-Bensa on halpaa. Litran bensaa saa Kanadasta ostettua 70 sentillä (euroissa) ja Amerikasta 50 sentillä (euroissa). Ei tunnu siis pahalta kruisailla kaikkialle! Minulla on viellä niin hyvä tilanne, että koska asun farmilla, saa farmi ostettua bensaa PUOLEEN HINTAAN ja meillä on oma bensa-asema täällä, missä tankkaan autoni ilmaiseksi.

Minun autoni!

Harrison lake

Täällä on todenteolla alkanut satamaan nyt... Miltei jokapäivä tulee sadekuuroja niskaan, nyt jos koskaan olen onnellinen autostani täällä!

Eilen kuitenkin oli aivan mielettömän upea sää, aurinko paistoi ja asteita oli noin 20. Töiden jälkeen menin ystävieni kanssa puolen tunnin matkan päässä olevaan Harrison nimiseen kaupunkiin, missä on suuri järvi keskellä kylää. Järvessä on luontaisia kuumia lähteitä, joissa voi käydä uimassa. Menimme kaupungin ylläpitämään altaaseen uimaan, minkä vesi oli kokonaan järvestä. Ja se oli kuumaa!! Niin upeaa.

Kanadassa huomaan, miten ihmiset rakastavat luontoa. Kaverini täällä haluavat -minun onnekseni!- tehdä jatkuvasti "outdoorsy stuff" ja mennä ulos luontoon. Usein kun kysyn, että mitä tehtäisiin tänään saan ehdotuksia erilaisista ulkoiluaktiviteeteistä. Enpä kuitenkaan valita, olen vaan iloinen että on näin upea luonto lähellä!

Kiitospäivä, osa 2

Tänään maanantaina on virallinen kiitospäivä, ja minulla oli töistä vapaapäivä! Uuuii!

Olin yötä vanhan host-perheeni luona ja aamulla menin host-äitini kanssa Botocamp-tunnille. Kolmen kiitospäiväpäivällisen jälkeen, tuntui se aivan hullulta! Pidän kuitenkin raskaasta liikunnasta, joten olin lopuksi poikki mutta onnellinen.

Minun host-isovanhemmat omistavat kilpahevosia, joista yksi ratsastaa Vancouverissa isoissa kilpailuissa. Tänään oli yksi niistä, joten koko suku meni kannattamaan. Sitä ennen menin Angin ja hänen lastensa kanssa Granville Islandille, mikä on saari Vancouverissa. Niin upea ja kaunis paikka! Angilla on 4 lasta, mistä uusin on vain muutaman kuukauden vanha. Otin Yalen rintareppuun ja kuljin hänen kanssaan. Granville Islandilla on omat olutpanimo, ja päätin mennä ostamaan tuliaisia. Kuinka vihaisia katseita sainkaan kun menin panimoon vauvan kanssa!! Halusin sanoa että olen vain lapsenvahti, mutta en tiedä olisiko se tehnyt asiasta vielä pahemman? Niinpä menin anteeksipyytävän näköisenä maksamaan ostokseni ja äkkiä ovesta ulos.

Granville Islandilla on suuri kauppahalli, missä myydään aina ihanan näköisiä tuoreita hedelmiä, lihoja yms. Oli niin rentouttavaa napata latte, ja kulkea Yale sylkyssä pitkin käytäviä.

Silta Vancouveriin

Granville Islandin jälkeen lähdimme katsomaan kilpailuja. Hevonen oli loukannut jalkansa edellisellä viikolla, joten hän ei ollut niin nopea kuin kuulemma yleensä, mutta tuli kuitenkin neljännelle sijalle. En ole ikinä ennen ollut katsomassa ravikilpailuja, joten se oli todella hauskaa! Olen aikaisemminkin kirjoittanut, miten perhekeskeisiä ihmisiä täällä ovat ja sen huomasi taas siitä, kuinka koko suku oli tullut paikalle katsomaan 2 minuutin ravia. Chilliwackistä ei aja kuin päälle tunnin Vancouveriin, mutta silti onhan se kuitenkin matka, ja varsinkin vapaapäivänä.

Kiitospäivä

Keskiviikkoisin syömme koko suvun kanssa illallisen yhdessä ja viime keskiviikkona söimme ensimmäisen kiitospäiväaterian. Minulla oli ison koulutyön palautus sunnuntaina, joten perjantai ja lauantai (ja niiden välinen yö...) meni näpytellessä koulutyötä. NIIN iloinen että se on palautettu nyt!
Lauantaina kuitenkin pidin paussin lukemisesta, kun menimme Angin vanhempien luokse kiitospäiväillalliselle. Olen keliaakikko ja he olivat tehneet KAIKEN gluteenittomana! Voitteko uskoa? Minulle oli jopa tehty omat piirakat!

Viikonlopun aikana tein myös jotain niin hillbillyä, nimittäin menin kavereideni kanssa cornmazeen. Jokavuosi Chilliwackissa rakennetaan suuri labyrintti, minne hauskinta on mennä illalla pimeässä. Neljä vuotta sitten kun olin siellä viimeksi, siellä oli henkilökuntaa mustissa vaatteissa pelottelemassa ja se oli niin pelottavaa! Nyt satoi vettä ja paikka oli aivan mutainen. Kömpelönä menin sitten kaatumaan mutaan ja minun vaatteeni olivat kokonaan kuran peitossa... Oh well. Labyrintti on todella iso, ja yhteensä meillä meni kaksi tuntia aikaa päästä se läpi! Sen jälkeen menimme kavereitteni kanssa sushille, niin hyvää.

Sunnuntaina sain viellä yhden kiitospäivän aterian! Olen todellakin kiitollinen <3

Työpäivät

Olen toimistolla töissä kaksi päivää viikossa HR tiimin kanssa, kaksi TPS-tiimin (teams& project services)ja yhden päivän communications- tiimin, mikä on vastuussa markkinoinnista, nettisivujen ulkoasusta yms.

HFL:n rahoitusasiat toimivat niin, ettei kukaan työntekijöistä saa palkkaa. Luit oikein. Vancouverin toimistossa (mikä sijaitsee täällä Chilliwackissa) on töissä yli 20 henkeä, toimistoja on myös Ontariossa sekä jenkeissä.

Työntekijät keräävät oman Support-tiiminsä, jolloin nämä maksavat työntekijälle joka kuukausi jonkun lahjoituksen. Näin työntekijät saavat palkkaa tekemästään työstään ja summa vaihtelee lahjoitusten mukaan.

Yksittäiset ihmist voivat myös tehdä lahjoituksen organisaatiolle itselleen ja tuolloin he päättäväät antavatko he rahaa a) projekteihin vai b) toimistokuluihin. Mikäli he antavat projekteihin, 100% rahasta menee projekteihin ulkomailla. Tuo on mielestäni aivan uskomatonta ja seikka mikä erottaa HFL:n muista samantyylisistä organisaatioista. Toiminta on läpinäkyvää (en tiedä mikä on oikea sana "transparent"ille suomeksi??) ja kuka tahansa voi milloin tahansa saada tietää miten rahat käytetään HFL:llä. Sentilleen. Jos ihminen lahjoittaa rahaa toimistokuluihin, ne käytetään nimensä mukaisesti toimiston kustannuksiin, kuten vuokraan, sähköihin yms.

Joka vuosi marraskuussa HFL järjestää ison hyväntekeväisyystapahtuman, missä on huutokauppa. Joka vuosi 375 ihmistä saapuu tapahtumaan, jonne he ostavat lipun. Yritykset lahjoittavat tuotteita, mitä huutokaupataan joko hiljaisesti tai lavalla. Kaikki rahat menevät toimistokuluihin, millä katetaan seuraavan vuoden kustannuksia.

Kun olen HR tiimin kanssa, hoidamme myös tapahtuman hoitoa. Tapahtuman projektipäällikkö on HR tiimissä, joten hän tietää miten hommat tulee hoitaa. On ollut niin hienoa nähdä tapahtuman kulkua ja olla tekemässä sitä!

Ylikaiken haluan tehdä elämälläni jotain hyvää ja pitkäkestoista. Työskentely HFL:lle on todella avannut silmäni sille, miten se on mahdollista. Nämä ihmiset täällä ovat kultaa. He aloittavat työnsä täällä tietämättä yhtään saavatko he kuinka paljon palkkaa, mutta se ei ole ykkösprioriteetti. He haluvat auttaa vähäosaisia. On niin erillaista tehdä töitä organisaatiossa, missä ihmiset eivät ole töissä vain rahan takia. Motivaatio on huikea  ja ilmapiiri positiivinen.

Viikonloppu

Tulipa tahaton postaustauko taas!

Seuraavat päivät toimistolla meni paljon paremmin kuin ensimmäinen (migreeni)päivä. Perjantaisin työskentelen vain puolipäivää ja lopun aikaa teen koulutöitäni. Ensi viikon sunnuntaina minun tulee palauttaa iso työ, joten kaikki extra-aika todellakin tulee tarpeeseen!

Perjantai-illalla olin kavereideni kanssa teellä ja lauantaiaamuna sain nukkua hieman pidempään mitä arkisin. Lauantai oli täynnä tapahtumia, mitkä huipentuivat illan "kokkoon". Chad ja Angela olivat kutsuneet kirkkonsa heidän luokseen yhdessä nuotiolle grillaamaan ja pitämään hauskaa. Paljon perheitä saapui paikalle ja ilta oli todella hauska.

Ensimmäiset vieraat ovat saapuneet

Tänään sunnuntaina ajoin jenkkeihin tapaamaan ystäviäni, jotka tapasin asuessani Havaijilla. Chilliwackista ajaa jenkkeihin noin puolessa tunnissa, joten matka ei ollut pitkä. Jos ei tarvisi odottaa rajalla, menisi matka vielä nopeammin! Takaisin tullessani jouduin odottamaan yli puoli tuntia, että pääsen edes "haastateltavaksi" ja jono ei ollut edes erityisen pitkä! Hyvät hermot ja hyvä musiikki on se mitä tarvitaan.
Jenkeissä menimme ystävieni kanssa aluksi kirkkoon jonka jälkeen ystäväni sulhanen kutsui meidät lounaalle hänen perheensä kanssa. Menimme Red Robins nimiseen ravintolaan ja oli jotenkin niin outoa -ja samalla niin amerikkalaista- istua syömässä lounasta ihmisten kanssa, joita en edes tunne! Tottakai tunsin ystäväni (joka onneksi istui vieressäni!) mutta muut olivat täysin tuntemattomia. He olivat innoissaan uudesta seurasta ja kyselivät paljon Suomesta.
Lounaan jälkeen minä ja ystäväni menimme läheiseen ostoskeskukseen, jossa pankkikorttini koki tuhoja... Ostin kaksi paria farkkuja, kahdet saappaat, paljon alusvaatteita Victorias Secretiltä. mekon ja uuden vesikupin toimistoon ja kaikki maksoi yhteensä noin pari sataa euroa. Ei liian paha mielestäni! Ostan yleensä vaatteita vain ollessani Amerikassa, koska ne ovat niin paljon halvempia verrattuna Suomeen.
Nyt olen takaisin Kanadassa ja valmistaudun huomiseen työpäivään!

Angin ja Chadin poika Westin

Ensimmäinen päivä toimistolla

Tänään aamulla 6.45 kelloni pärähti soimaan ja heräsin pompaten pystyyn. Olin jännittänyt ensimmäistä päivääni kun lapset joulupukkia ja tuntui niin oudolta, että päivä olisi "jo nyt" käsillä.
Hieman taustaa: olen hakenut töihin organisaatioon jo neljä vuotta. Neljä vuotta olen saanut bumerangina vastauksen, etteivät he ota harjoittelijoita. Neljän sinnikkään vuoden jälkeen, he kuitenkin päättivät ottaa harjoittelijan ja valitsivat minut! Jiihuu!
Hungry for Life on kristillinen organisaatio, joka jakaa jokaiseen piiruun saakka samat arvot kuin minä. Heidän tekemänsä työ on aivan uskomatonta ja vihdoin saan olla mukana tekemässä sitä!

Pakkasin kädet täristen lounaskassini ja Ang ajoi minut toimistolle. Hän on siellä myös töissä, joskin nyt äitiyslomalla. Olisin ottanut oman autoni, mutta koska olin niin jännittynyt en uskaltanut ajaa ja tarvitsin myös kaiken ylimääräisen tuen, mitä ensimmäiseen aamuun tarvitsee.

Hermostuneena aamiaisella

Työpaikkani on mahtava. Mahtava! Aloitimme päivän rukoilemalla, jonka jälkeen HR vastaava Heidi esitteli minulle toimistoa ja kertoi mitä milläkin osastolla tapahtuu. Tämän jälkeen hän vei minut huoneeseeni, missä pöydälleni oltiin tuotu kukkia ja teksti: "Welcome to your new home for the next 2 months! We are so happy to have you! -HFL Staff". Olin niin mykistynyt! Aivan mahtavaa, tuli heti todella tervetullut olo.
Työkaverini Ginnie tuli huoneeseen ja aloimme käymään orientaatiota läpi. Kävimme askel askeleelta läpi, mitä HFL tekee ja mitä kaikkea kuuluu toimialaan. Jos en jo ennestään ollut rakastunut organisaatioon, niin nyt olin!
Sitten, kaiken jännityksen lauettua, laukesi myös migreeni. En voinut uskoa sen olevan totta, kun tunsin tutun jomotuksen päässäni. Pian olin pisteessä, missä huomasin Ginnien suun liikkuvan, mutta en kuullut mitään ja silmissäni suhisi sahalaidat. Häpeissäni jouduin pyytämään kyytiä kotiin, koska minulla ei ollut lääkkeitä mukana ja tosiaan en tullut omalla autolla töihin. Onneksi kaikki olivat supertsemppaavia ja ymmärsivät hyvin. Heidi jopa laittoi sähköpostia myöhemmin, missä luki että älä huoli, huomenna on uusi päivä. IHANIA ihmisiä!

Tulin kotiin, lääkitsin itseni ja nukuin 3 tuntia. Nyt oloni on edelleen heikko, mutta parempi. Äsken puin paidan ylleni väärinpäin, en taida olla ihan tolkuissani vielä? :D Minua edelleen itkettää, koska olen niin ärsyyntynyt ja turhautunut, mutta täytyy vaan tehdä parempi vaikutus huomenna.