Rohkeus

On aika viimeiselle blogitekstilleni! Blogin kirjoittaminen oli minulle melko uusi asia, päiväkirjaa kirjoitan aina matkoiltani, mutta tälläisen julkisen kirjoittaminen on tuntunut jännältä. Olen saanut pohtia sitä, mikä on "soveliasta" julkaista näin julkisesti ja myöskin saanut pohjan kertoa tekemisistäni ja menemisistäni ystäville ja perheelle Suomessa. Nyt 40 postausta myöhemmin, olo on terapeuttisempi, ehdottomasti!

Äänensä esiin tuominen maailmassa, missä on miljardeja ihmisiä, on vaikeaa. Koen, ettei minulla hirveästi mitään sanottavaa edes ole, mutta foorumeita tähän kuitenkin löytyy, tämän blogin ollessa hyvä sellainen! Minulla ei löydy monesta asiasta paljoa kokemusta, mutta on eräs asia, mitä olen tehnyt paljon ja se on matkustaminen.

Olen asunut elämäni aikana 4 eri maassa ja nähnyt 4 erilaista kulttuuria. Neljästi olen sopeutunut, tuonut omaa kulttuuriani esille ja ottanut vaikutteita uudesta maasta. Muuttuuko se helpommaksi? Ei. Kuulen usein, miten ihmiset päivittelevät matkustamistani ja sanovat että "no sulla nyt on mahdollisuus, mulla ei". Miten mulla on erillainen mahdollisuus kuin kenellä tahansa muulla? Ei mielestäni mitenkään. Rohkeutta lähteminen vaatii aina, rohkeutta lähteä mukavuusalueelta pois.

Kaikki ketkä minut tuntevat, tietävät sen, miten paljon pidän siitä että tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Tykkään olla kotona todella paljon, ja olenkin melkoinen kotihiiri. On kuitenkin jotain, mitä rakastan, ja se on matkustaminen. Rakastan tunnetta olla jossain aivan erilaisessa paikassa, hengittää maan ilmaa, syödä maan ruokaa ja yksinkertaisesti -ja kliseisesti- kokea olevani elossa. 

Niinpä nyt "viimeisenä sanomana" minulla onkin se, että haluan rohkaista kaikkia lukijoitani poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Se on sen arvoista kun kokeilee jotakin uutta ja onnistuu siinä. Itseltäni löytyy yli 20 leimaa passistani, mutta en ole vielä lähelläkään valmis "asettumaan aloilleni". Viisauksista paras on sydämen viisaus ja koen että matkustaminen tuo sitä paljon! Olen niin ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä Kanadaan harjoitteluvaihtoon, ja elämäni repussa on nyt paljon uusia eväitä.

Kiitos lukijoilleni, kiitos että olitte matkassa mukana! Kuviksi laitoin edellisen postauksen tavoin kuvia matkoiltani.

Takaisin tulemisen kulttuurishokki

Kun puhutaan kulttuurishokeista, tulee aina ensin mieleen uuden kulttuurin kohtaaminen ja siitä kehkeytyvä jännitys. Lähtiessäni ensimmäisen kerran Kanadaan 18 vuotiaana, huomasin tuolloin miten joskus hankalampaa kuin lähteminen on takaisin tuleminen.

Aina kun Kanadan työpaikkani Hungry For Life International lähettää tiimejä ulkomaille, käydään matkan viimeisenä päivänä läpi re-entry culture shock-konseptia. Kun kävimme tätä läpi Etiopiassa, olin aivan haltioissani: voi kun olisin TIENNYT tämän ollessani 19 vuotias ja palatessani Suomeen! Jaetulla paperilla oli tämä ja muutama muu artikkeli, sekä erinomaisesti kuvaillut tuntemukset siitä, mitä voit käydä läpi. Haluaisin julkaista ne kaikki tässä, mutta HFL ei pitäisi siitä, joten en sitä tee :)

Nyt ollessani Suomessa miltei pari viikkoa, käyn sekalaisia tunteita edelleen läpi. Päälimmäisenä on väsymys. Olen niin väsynyt! Kyseessä ei ole jet lag, vaan kaiken vaihtuminen: maan, kielen, kulttuurin yms. Huomaan jälleen sen, miten suomalaisten on pakko pitää itsensä kiireisenä kokoajan ja jatkuvasti on tapahduttava jotakin. Palasin heti takaisin Stadiumiin töihin, ja teen siellä paria kolmea vuoroa viikossa. Sen lisäksi minulla on vielä yksi nettikurssi, mikä pitää viimeistellä, sekä yksi tentti mihin aloittaa lukeminen. Tämä kaikki ei kuitenkaan vie käsittömän paljon aikaa, mistä olen iloinen, sillä juuri nyt tuntuu parhaimmalta juoda kotona kahvia, olla nimenomaan mun omassa kodissa, nauttia poikaystävän, perheen ja ystävien seurasta ja nukkua paljon.

Toinen tunne mitä käyn läpi, on tietynlainen tyhjyys. On ollut aivan mahtavaa nähdä taas läheisiäni, mutta silti tuntuu tyhjältä. Aivan kun olisin antanut itsestäni niin paljon Kanadassa, että nyt on tyhjempi olo? Välillä mietin, oliko Kanadan-aikani unta vain, tapahtuiko se oikeasti? Ihmiset kauhistelevat usein pitkiä lentomatkoja Vancouverin ja Helsingin välillä, mutta mielestäni pitkät lentomatkat on hyvä olla, sillä jo sen lennon aikana ehtii käydä läpi tätä transformation- aikaa kahden maan välillä. Mieleni tarvitsee sen ajan käydä läpi tätä prosessia niiden 30 tunnin aikana, mitä matkustan.

Ollessani 19-vuotias ja palatessani Suomeen, lähdin usein ajamaan autolla johonkin syrjäiseen paikkaan, istuin autossani ja huusin. Olin niin turhautunut kaikkeen, että en tiennyt mitä muuta tehdä kuin huutaa. Koin olevani tietyllä tapaa friikki, koska en osanut iloita kotiinpaluusta kuten minun olisi pitänyt.

Vieläkin välillä minua turhauttaa. Se ero, mitä näiden vuosien aikana on minussa tapahtunut on kuitenkin se, että tiedän sen että kaikki on mahdollista. Jos päätän muuttaa ulkomaille, voin sen tehdä. Jos haluan mennä takaisin jonnekkin missä olen vieraillut, voin mennä. Se on itsestäni vain kiinni.


Tekstin kuvat vuosilta 2010-2011 ollessani Kanadassa ensimäisen kerran

Viimeinen viikonloppu

Tässä pienoista throwbackia viimeiseen viikonloppuun Kanadassa! Kirjoitin tämän päiväkirjaani, mistä kopion tänne blogiin:

Lauantai 29.11

Aivan hullua miettiä, että pian jo lähden takaisin Suomeen... En pidä muutoksista ja pian elämäni tulee jälleen muuttumaan. Tänään heräsin aamulla aikaisin, sillä en halunnut hukata viimeisiä hetkiäni täällä nukkuen. Sinänsä huono taktiikka, sillä univelkaa on aivan tajuton määrä! Söin aamupalan rauhassa (join kaksi lattea...) ja katsoin ulos vuoria. Miten kauniita paikkoja maailmasta löytyykään ja kuinka onnellinen olen, että olen päässyt niitä näkemään!
Ang oli kipeä, joten lupasin olla lasten kanssa että hän saa nukuttua. Puin lapsille haalarit ylle ja menimme ulos leikkimään. Tältä farmilta löytyy leikkitilaa aivan äärettömän paljon! Puolentoista tunnin päästä palasimme sisälle, vaihdoin vaatteet ja lähdin ajamaan Abbotsfordiin, missä tapasin ystäväni Trishan ja Tanan. Oli haikeaa sanoa heille hyvästit...  Tapasin tytöt Havaijilla kolme vuotta sitten ja jollain tapaa tuntuu kuin se olisi eilinen, toisaalta taas tuntuu että olisin tuntenut heidät aina. Jos olen jotain oppinut tällä matkalaukkuelämälläni, niin sen, että tosiystävyydet säilyvät vaikka kilometrejä onkin välissä!
Kahvittelun jälkeen menimme läheiselle ostarille, mistä ostin uudet farkut. Rahaa voi säästää myöhemminkin, eikö niin?!
Illalla tilasimme pizzaa kotiin ja katsoin Angin kanssa elokuvan "the giver". Todella hyvä ja laittoi kyllä ajattelemaan!

Sunnuntai 30.11

Aamulla jälleen kahvin voimalla sain päiväni käyntiin. Suomessa nukun enemmän, eikö vain?? Menin kirkkoon, jonka jälkeen menin salille. Huoh, kunnon salia odotan kyllä Suomessa. Niin ruuhkainen tämä Chilliwackin sali on! Treenin jälkeen menin kotiin ja suihkuun, jonka jälkeen menimme (yllättäen) jälleen hot tubiin istumaan.
Illalliselle menin host-vanhempieni luokse, sillä tänään on Bostonin virallinen syntymäpäivä. Olin ostanut hänelle erään pelin lahjaksi, mistä tiesin että hän pitäisi paljon. Oli niin ihanaa nähdä hänen yllättynyt ja iloinen ilme kun hän avasi paketin :)
Illalla menin Angin kanssa elokuviin katsomaan Nälkäpelin. Tykkäsin todella paljon! Olen nyt ollut viimeiset kaksi viikonloppua ollut yhteensä 4 kertaa elokuvissa... Kokemus sekin!
Jollain tapaa en halua mennä nukkumaan. Liian pian tulee jo tiistai, kun on jälleen sanottava hyvästejä...

Kuvat Havaijilta Tanan ja Trishan kanssa

Takaisin Suomessa

Miten arkeen onkaan ollut niin vaikea palata? Tein Kanadassa toimistotöitä ja olin koneella joka päivä. Niinpä nyt kotiin palatessani on koneen avaaminen tuntunut todella ylivoimaiselta...
Tämä ei kuitenkaan ole viimeisin postaukseni, vaikka kotiin saavuinkin! Haluan vielä julkaista yhden päiväkirjamerkinnän viimeiseltä viikonlopultani sekä käydä omassa postauksessa läpi tunteita, mitä olen käynyt läpi kotiutuessani. Stay tuned ;)

Lentoni Vancouverista Helsinkiin sujui todella hyvin. En ollut edes tietoinen, että Lufthansalla on lakko päällä ja päivää ennen lentojani ja päivä niiden jälkeen ei mitkään Lufthansan lennot lähteneet. Kaikki lentoni oli kyseisellä lentoyhtiöllä joten olen ehdottoman kiitollinen, ettei minun lentopäivänäni ollut peruutuksia!

Matkustusaikaa oli yhteensä noin 30 tuntia ja kyllä tuollainen vetää tytön väsyneeksi. Onneksi poikaystäväni haki minut lentokentältä, olisin ollut aivan liian väsynyt mennäkseni bussilla Turkuun! Ja, olihan se aivan mahtavaa nähdä poikaystäväni niin pian kuin mahdollista :)

Nyt on pahin jet lag selätetty, mutta muuten on fiilikset melko... haikeat. Kerron niistä seuraavaksi lisää!

Viimeistä viedään!

Viimeinen kokonainen päivä Kanadassa on alkanut... EN pidä siitä. Lähdön hetket on aina vaikeimmat, sillä vihaan hyvästejä..

Nyt kuitenkin jatkan pakkaamista (MIKSI ostin näin paljon tavaraa?!) ja kahvin voimalla yritän saada kaikki hoidetuksi.

Etiopian päiväkirja, osa 4

Nyt viimeinen päiväkirjatekstini Etiopiasta, mikä oli päivästä kun lähdimme Sodo-kylästä.

Every day is the best day yet. Today was very bittersweet as we drove up the dirt roads to the Zamine Sabaye School we have been working on and with all week for the last time. Even through the language barrier we were able to bond with the children and teachers through taking photos, painting the school, playing games with English songs and words to help them learn, hosting a sports day and giving out candy.

We started the day by meeting with government officials to commission in the four new wells of Zamine Sabaye. The school director presented a speech on the future needs of the school and thanked us for all our efforts. The school and officials presented each of our team members with a handmade scarf in Wolaita colours and a beautiful bouquet of flowers. We then shared homemade bread, fresh bananas and oranges and strong coffee, before departing.

We made a few more stops at other KVI projects, the first being a school where the kids sang for us and we gave autographs into their workbooks. The next project we stopped at was the Women’s Empowerment Project. The women greeted us with song and dance, which a few of us promptly joined in on. I loved it so much! They showed us the new grinding mill and how it worked to make grains into flour that they are able to sell at the market on Tuesdays, Thursdays and Saturdays. We were able to bless them with a donkey and a cart as a team, which they were very grateful for. This, for me, was one of the major highlights of the trip.

As we drove out of the village we decided we needed to get rid of some of the leftover candy, so as we drove we tossed them to the children walking home from school. Before we knew it we were being mobbed by children hungry for sugar, it was quite hilarious.
The drive to Hawassa was crazy with the many people, cows, goats and donkeys taking up the streets. Our driver is very good and was able to get past them all without a hitch.

We ended the day with a beautiful dinner on the lake at a resort in Hawassa. It’s crazy how inexpensive everything is here, this dinner that would easily cost 80 dollars for two people alone in Canada or Finland, was what we paid for all ten of us to have a great meal and milkshakes.

Black Friday

Viime yönä minä ja työkaverini Jess lähdettiin kohti jenkkejä alennusten perässä. Yhdysvalloissa kiitospäivä oli torstaina ja perinteisesti seuraavana päivänä alkaa hullut alennusmyynnit.

Lähdimme matkaan kolmelta aamuyöllä kahdesta syystä 1) rajat kanadan ja yhdysvaltojen välillä on AINA tukossa ja siellä joutuu odottamaan vartista kahteen tuntiin. Koska kaikki haluavat mennä halpojen hintojen perässä jenkkeihin, on BFS-yönä rajat kaoottiset. Mietimme Jessican kanssa, että mikä aika olisi vähiten houkutteleva ja valitsimme sen, ettei jonot olisivat pitkät. Taktiikka onnistui!
2) Kaupat aukeavat keskiyöllä ja koska parhaimmat tavarat viedään aina käsistä, on hyvä mennä paikalle ennemmin kuin myöhemmin.

Tavarat mitä lähdimme hakemaan, on ensi vuoden hyväntekeväisyystapahtumaa varten. Tapahtumassa on hiljainen ja live huutokauppa ja hiljaisessa on aina  kotiosastolla keittiöntarvikkeita, kuten kahvinkeittimiä yms. Saamme joka vuosi paljon lahjoituksia, mutta osan tuotteista ostamme itse alennuksista. Yhdysvalloissa on muutenkin keskivertaa halvemmat hinnat kuin Kanadassa (paitsi viimeisen kolmen kuukauden aikana, kun valuuttakurssi on uskomattoman heikko) ja kun siihen lisätään alennusprosentit, puhutaan jo hyvistä diileistä! Esimerkiksi, viime vuonna tämän vuoden huutokauppaa varten ostettiin kapsulikahvinkeitin BF alennuksista 50 dollarilla, ja huutokauppasimme sen miltei 300 dollarilla. ROI on todella hyvä ja kun tämän kertaa noin kolmella sadalla tuotteella mitä meillä on, tulee sijoitukset kannattaviksi.

Ostimme noin neljällä sadalla dollarilla tavaroita ja hyvä oli että saimme takaluukun kiinni! Kaikki ostamamme tuotteet olivat vähintään -50%, osa jopa -90%. Olimme siis hyvin tyytyväisiä itseemme!

Takaisin tullessamme jouduimme kuitenkin tullimiehen hampaisiin, mikä ärsytti niin paljon. Teknisesti, ollessasi yhdysvalloissa vain päivän (alle 24h) et saa tuoda mitään mukanasi, mutta oikeasti pidetään sellaista 200 dollarin rajaa/henkilö. Tai siis, saat tuoda niin paljon tavaraa kuin haluat, joudut vain maksamaan ylimääräiset verot. Olen monesti ostanut itse tavaraa reippaasti yli tuolla 200 dollarilla (ystäväni kanadasta tekevät välillä myös tilauksia yms), eikä minua ole koskaan verotettu. Nyt kuitenkin KAIKKI autot käskettiin ajamaan syrjään ja viemään kuitit sisälle. Ostin pari joululahjaa (kaikki kyllä normaalihintaisia tuotteita!) ja ONNEKSENI niistä ei sanottu mitään. Huh. Jessica osti viinitonkan 16 dollarilla ja häneltä pyydettiin 26 dollarin ylimääräiset verot siitä... Kaikista tarvikkeista mitä ostimme, ei onneksi tullut paljoa, koska kodintarvikkeissa on pienin mahdollinen veroprosentti. Onneksi.

Kotiin tullessani kaaduin sänkyyn! Päikkäreiden jälkeen menin "pikkuveljeni" syntymäpäiväjuhlille, mitkä olivat elokuvateatterissa. Hän oli kutsunut kavereitaan ja menimme yhdessä katsomaan Big Hero 6-elokuvan, mikä oli todella hyvä. Pelottava lastenelokuvaksi, mutta lapset eivät tuntuneet välittävän! Leffan jälkeen menin ystävieni kanssa ravintolaan ja nyt illalla meillä oli hot tub-juhlat meidän takapihalla. Chad ja Ang (keiden luona asun) olivat ostaneet uuden 10 hengen poreammeen, ja siellä tulee minun vietettyä miltei kaikki iltani ;)

Nyt kuitenkin nukkumaan, öitä!

Etiopian päiväkirja, osa 3

Vietin 23-vuotis syntymäpäiväni Etiopiassa, tässä on päiväkirjani kyseiseltä päivältä:

Today started out pretty amazing with my birthday! After a breakfast and a round of machiatos we piled into the vehicles and headed out to the school for some painting.
The road out there is crazy bumpy and every time we drive outside of town almost every person yells and stares at us.
Once we got to the school we were brought to each classroom to be introduced to the students and were told that most of the students walk more then 5 kilometers to get to school and because they are learning in rooms with dirt floors there is always the possibility of parasites getting into their feet.

Afterwards we went and grabbed our paints cans and brushes and got to work painting the two buildings pink on the lower half with a blue stripe along the bottom. The plan had been to spend three days painting but we were much quicker they the school director had expected and we had the first coat on both buildings done by the afternoon. 

We brought the table and chairs outside and took our break in the shade.  The hotel had sent food with us but that paled in comparison to the food the school brought out, fresh warm buns, bananas and nuts. I was most excited about the bananas as we haven’t had much fruit yet. I obviously couldn't eat the buns since I am a celiac, but it didn't really matter.

Once food was done we moved onto the second coat of the buildings which took about an hour.  Since we were done so quickly we moved onto the latrines and painted them blue. They created a smooth section in the cement on each of the two latrines to have us sign them. While we were painting there was a crowd of children watching us and waving each time we looked at them. Whenever we talked to them they would repeat the words we said so me and Jason got them started on an action song and they played along until being chased off by the school director and guard.

When we finished with the latrines we sat down again outside and laughed and waved at the kids that were crowding the fence to watch. Most of the kids and a lot of the adults have never seen foreigners before and are quite fascinated by us. My favourite part was when they started singing for us and when Chad went out with the video camera and got swarmed by excited kids. The children are adorable and just full of joy.

For the evening sessions we went to the youth group and it was amazing! I love watching them worship and pour themselves out to God. The songs are very heartfelt and there is a lot of response from the crowd. There was one song in particular that I really enjoyed and there was lots of clapping and jumping around.

It really is amazing watching the heart of the Ethiopians and just seeing the love they have for God. This has been the most amazing trip I have ever been on and I am loving it here. Everyday seems to be my favourite one and I am very excited to see what God has in store for us and to see how he will use the team to bless the Ethiopians.

Sairaana- jälleen

Muistatteko kun kerroin ensimmäisestä työpäivästäni, ja miten oli sairas silloin?
Tänään oli viimeinen työpäiväni ja heräsin pahaan oloon, mikä johti oksentamiseen. Ei hyvä...

Eilen toimistolla järjesettiin yllätys-jäähyväisjuhlat, mitkä olivat todella hauskat! Rakastan työkavereitani ja minulla tulee heitä olemaan ikävä. Minulle pidettiin paljon puheita, mitkä saivat minut punastumaan; mikä on oikea reaktio kun 20 ihmistä kehuu sinua?!

Nyt lepäilen, että olen valmis ensi yönä alkavaan hulluteen, nimittäin black friday salesihin.

Etiopia vs Suomi, epävarmuuden välttäminen

Huh, tuossapa sanahirviö: epävarmuuden välttäminen. Varmasti sanonta, mitä KUKAAN ei käytä muuten vain arjessa, olenko oikeassa?

Jokatapauksessa, Etiopian kannalta tämä on viimeinen Hofsteden ulottuvuus. Suomella on lukuja vielä kahdessa muussa kategoriassa, mutta Etiopialta nämä puuttuvat.

Hofsteden viimeinen kategoria on epävarmuuden välttäminen, millä tarkoitetaan sitä, miten kulttuurit ja kansat hyväksyvät tulevaisuuden ja tietämättömyyden siitä. Onko se okei, vai yritetäänkö sitä kontrolloida? Lakiasetukset yms, liittynevät tähän kategoriaan.

Ensimmäistä kertaa on luvut Suomen ja Etiopian välillä ovat melko samat. Mikä tekee tilanteesta vielä hieman "tylsemmän" on se, että luvut ovat 55(Etiopia)  ja 59 (Suomi), eli keskitiellä mennään.
Emme tiedä tulevaisuudesta , mutta emme siitä liion koita kontrolloidakaan. Se mitä tapahtuu, tapahtuu. Emme heittäydy espanjalaiseen elämäntyyliinkään, vaan teemme mitä voimme taataksemme hyvän kasvuperustan jälkeläisillemme.

Etiopian päiväkirja, osa 2

Toisen osan vuoro! Kerroin lyhyesti aiemmin, että teimme peltotöitä. Tässä tekstini siitä päivästä:

Today after breakfast we got to show our true farming skills by helping local farmers to harvest. Ethiopia has been a country waaaaay longer than Canada (or Finland) but especially walking at the farm made it seem like you traveled back in time. No tractors, no machines, just people working with their hands.
They showed us what to do and it all looked so easy until we started. The biggest help we offered was probably in the entertaining aspect since they laughed so hard watching us foreigners trying to use a scythe or guiding ox on the field. We loved to help and it was fun getting ourselves dirty and do something completely different!
After farming the farmer invited us to his house for a lunch/snack. That was something I am going to remember for the rest of my life; that farmer had very little and still wanted to share food with 10 people he didn’t know. We ate sweet potatoes, green peppers (they were spicy!), beans and taro. When we were leaving, he came outside wishing us a long healthy life and God’s blessings and it was just beautiful.
We jumped into cars and drove to our field partner’s project school where approximately 800 kids were waiting for us. As soon as we opened our car doors we heard kids shouting “I love you” and just pushing each other in order to shake our hands. Me and Jason went singing with the kids and after “head, shoulders, knees and toes” they sang their own version of it (which did not sound like our version at all!)  and danced. That was definitely one of my favorite moments in here so far, singing and dancing with the kids. After the craziest dance party ever we played volleyball and soccer with the kids and just loved to hear them laughing.

At the hotel we played with cards and just enjoyed each other’s company. I love our team and building this relationship has been a true blessing. God has done great things in our team and it has been so amazing to spend time together.

Etiopia vs Suomi, maskuliinisyys/feminiinisyys

Maskuliinisissa, isomman luvun maissa, eletään töitä varten, kun taas feminiinisissä maissa nautitaan enemmän mitä tehdään ja töitä tehdään elämistä varten.

Etiopian luku on 65 mikä tekee maasta maskuliinisen, kun taas Suomi sai luvukseen 26 ja on näin toten feminiininen maa.

Kun vierailimme Etiopiassa kouluissa, oli lasten välinen kilpailu selkeästi nähtävissä. Maskuliiniset yhteiskunnat ovat yleistäen kilpailuhenkisempiä ja paremmuudesta palkitaan. Suomalaiseen suuhun tämä tuntuu todella happamalta, meille sen sijaan opetetaan siitä, miten kilpailuissa hauskanpitäminen on tärkeämpää kuin voitto. Ylpeys ei ole suomalaisten vahvuus ja sanonta sanookin, että se kenellä onni on, se onnen kätkeköön.

Suomalaiset tekevät töitä melko minimin kun vertaa muihin länsimaihinkin ja töitä tehdään juuri sen verran kuin on tarpeen mukavan elintason vahvistamiseksi. Työpaikallani Kanadassa ihmetellään usein sitä, miten suomalaisilla on niin pitkät lomat ja hommat silti toimivat. Tämä on kyllä mahtava asia meillä Suomessa!

Etiopian päiväkirja

Kirjoitin seuraavat tekstit englanniksi, se on kuitenkin minulle varsinkin kirjoittaessa helpompi teksti. Uskon, että ymmärrätte kaikki englantia, joten en tehnyt käännöstä!

Nothing sparks a passion for change more than seeing a world in desperate need of it. And nothing fuels that passion to continue, like seeing the difference our efforts make. Today we were blessed to see both.

We visited the school of Zamine Sebaye for the first time today. This is where we will be working for the next few days. Our drive there took us past the faces of great poverty and suffering. But our arrival at the school brought us hope in the form of many smiling children. The children, who have so little, are able to benefit so greatly from what we as a community have contributed so far and from what we will continue to do in the future.

The fruits of these seeds may not be noticed for years to come but after visiting the school we were able to visit four wells (which our church and greater community have helped to develop) that have had an immediate impact on the people around them. Before these wells, hundreds of people (men, women, and children) had to walk 10 km (one way) just for the opportunity to buy clean water. Now clean water is much closer to their homes, which means increased health and safety for everyone.

Erot Suomen ja Kanadan välillä, pukeutuminen

Seuraan paljon blogeja ja koitan pysyä muodin mukana. Rakastan shoppailua ja tunnetta kun löydät sen täydellisen vaatekappaleen! Olen lähiaikoina panostamut huomattavasti enemmän laatuun määrän sijaan ja ollut tyytyväinen. Kuitenkin, minulla on tyylini, josta pidän hyvin paljon!

Pohjois-Amerikkalaiset pukeutuvat omalla tavallaan. On helppo huomata onko henkilö itä- vai länisrannikolta vaatteiden mukaan ja voisin väittää huomaavani eron jopa Kanadalaisten ja Amerikkalaisten välillä! Täällä Vancouverin seudulla on hyvin yleistä pukeutua huppariin ja sortseihin. Se on asu, jota näen huomattavasti eniten! Täällä on onneksi niin lämmintä, että jalkojen paljaana pitäminen ei ole ongelma J

Toinen yleinen asu naisilla on Lulu Lemon-merkkiset jooga/treenihousut sekä toppi. Pitkät kaulakorut ovat suosittuja ja niitä pidetään minkä tahansa asun kanssa.

Miehillä näkyy useimmiten farkut+t-paita-asun. Minun miespuoliset kaverit täällä ovat nauraneet usein eurooppalaisten miesten pukeutumiselle ja hiustyyleille. Niin hassua mielestäni, sillä tietysti minun silmääni se näyttää normaalilta! Tiukat farkut ovat ehdottomasti iso no no, paitsi ehkä Vancouverin keskustassa.

Pidän molemmista tyyleistä paljon, mutta miehillä ehdottomasti eurooppalaisesta enemmän!

Viikonloppu

Viikonloppu meni taas ohi aivan liian nopeasti! Vastahan oli perjantai...
Pian alkaa viimeinen viikko Kanadassa ja en pidä siitä. En haluaisi vielä lähteä takaisin Suomeen.. Kaipaan poikaystävääni, siskoani sekä parasta kaveriani paljon, mutta on niin monta asiaa, mistä pidän Kanadassa niin paljon! Seuraavassa postauksessa käyn läpi jälleen asioita Suomen ja Kanadan välillä.

Lauantaina olin host-perheeni kanssa katsomassa Alexander and the terrible, horrible, no good very bad day-elokuvan ja se oli ihan tosi hauska! Chilliwackissa on kaksi elokuvateatteria, joista toinen on uusi ja moderni ja toinen hieman vanhempi, minne elokuvat tulevat noin pari viikkoa myöhemmin kuin siihen toiseen. Vanhempi elokuvateatteri on kuitenkin huomattavasti halvempi, mikä on hyödyksi varsinkin kun 6 henkinen seurue tulee katsomaan elokuvaa :)

Sunnuntaina kirkon jälkeen menin Langley-nimiseen kaupunkiin sushille ja IMAX-elokuviin! Tätä olin odottanut hyvin kauan, että pääsen jälleen katsomaan IMAX-elokuvan, eikä tämä ollut pettymys ollenkaan -päinvastoin.

Kovin elokuvatäytteinen viikonloppu, mutta hyvin hauska!

Auction

Eilen perjantaina oli viimein aika hyväntekeväisyystapahtumalle! Koska kaikki lahjoitukset mitä HFL saa menee 100% kohteeseen, emme saa mistään rahaa toiminnallisiin kuluihin, kuten vuokraan, sähköön yms. Sen takia kerran vuodessa järjestetään iso hyväntekeväisyystapahtuma, mikä on samalla huutokauppa. Monet yritykset ovat lahjoittaneet tuotteitaan meille kaupattavaksi, sekä yksityishenkilöt ovat tehneet lahjoituksia. Vuodessa ulkomaille lähtee noin 30 tiimiä, ja jokainen tiimi tuo myös mukanaan tuotteita, joita myydään. Nämä kansainväliset tuotteet ovat selkeästi suosituimmat ja halutuimmat!

Olin valmistautunut hyvin, sillä olin ostanut uuden mekon, käynyt manikyyrissä sekä perjantaina kävin kampaajalla laittamassa kampauksen sekä meikin. Tapahtuma on todella fiini, ja koska tiesin ettei minulla ole aikaa illan aikana korjailla meikkiäni tai hiuksiani, halusin ne mahdollisimman kauniiksi.

Ilta oli kaikenkaikkiaan menestys ja tuntuu melko haikealta, että se on nyt ohi! Niin paljon sen eteen tehtiin töitä, että tuntuu hassulta etten enää tee.

Kiireinen työviikko

Tänä perjantaina on hyväntekeväisyystapahtuma, minkä eteen olen tehnyt töitä nämä kaksi viikkoa! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Töissä on hullun kiireistä, sillä kaikki säntäilevät paikasta toiseen yrittäen saada viime hetken asioita hoidettua.

Viikon piristys on selkeästi uusi iPad mini, minkä ostin! Hinnat ovat täällä suomen hintoja halvemmat, joten Mac-perheeni sai uuden lisäyksen.

Rakastan pikkuautoani edelleen!

Edit:// sain tämän julkaistua vasta nyt lauantaina... Pahoitteluni!

Vancouver

Lauantaina menin hostäitini sekä Angin kanssa Vancouveriin päiväksi. Olen matkustanut melko paljon maapalloa ympäri, eikä mikään muu kaupunki ole lähelläkään niin kaunis, mitä Vancouver on. Valkohuippuiset vuoret ympäröivät valtameren rannalla olevaa suurkaupunkia, minkä ihmiset ovat ystävällisempiä kuin mitä voi odottaa ja minkä kadut hohtavat puhtauttaan. Kerta toisensa jälkeen hämmästyn, miten yksi kaupunki voi olla niin upea!

Kiertelimme ostoskeskuksessa ja keskustan liikkeissä, ja ostin itselleni mekon perjantaina olevaan hyväntekeväisyystapahtumaan. Illalla menimme syömään Las Margaritas-nimiseen ravintolaan, missä oli parasta syömääni meksikolaista ruokaa! Ja ne margaritat olivat myös todella hyviä ;)

Kuulumisia

Olen ollut nyt 5 päivää takaisin Kanadassa ja jollain tapaa tuntuu etten olisi koskaan lähtenytkään. Etiopian matka tuntuu kuin unelta ja välillä mietin, että tapahtuiko se oikeasti. Ennen lähtemistämme, HFL-johtajamme piti puheen kulttuurishokista mikä kohtaa takaisin tullessa. Miten aluksi on niin intoa täynnä, miten se vaihtuu ärsytykseksi, sitten kummastukseksi kunnes se kaikki laantuu. Koen kummastusta tällä hetkellä ja hieman ärsyyntyneisyyttä. Kukaan ei oletettavasti voi tulla pääni sisään ja nähdä mitä kaikkea näin ja koin ja miksi asiat joita siellä teimme oli niin merkityksellisiä. Mutta se ärsyttää kun ihmiset vain kohauttavat olkapäitään tai sanovat että se on valtioiden tehtävä auttaa vähempiosaisia.

Joka torstai meillä on perheillallinen, ja eilen esitin kuvashown matkastani. Hieman yli 1500 kuvan karsiminen alle 100 oli haaste sinänsä, mutta en halunnut kyllästyttää muita jatkuvalla kuvavirralla! Olin saanut perheeltäni täällä rahaa ennen matkaa ja käytin ne aasin ja kärryjen ostamiseen, ja kun kerroin sen olivat kaikki liikuttuneita ja vakuuttuneita, että raha oli käytetty oikein. Lahjoitimme aasin ja kärryt naisten työllistämiskeskukselle, jonka naisten täytyy kävellä 10km/suunta joka päivä hakemaan vettä.

Nyt viikonloppuun kuuluu rentoutumista, sekä Vancouverissa käyntiä!