Etiopian päiväkirja, osa 4

Nyt viimeinen päiväkirjatekstini Etiopiasta, mikä oli päivästä kun lähdimme Sodo-kylästä.

Every day is the best day yet. Today was very bittersweet as we drove up the dirt roads to the Zamine Sabaye School we have been working on and with all week for the last time. Even through the language barrier we were able to bond with the children and teachers through taking photos, painting the school, playing games with English songs and words to help them learn, hosting a sports day and giving out candy.

We started the day by meeting with government officials to commission in the four new wells of Zamine Sabaye. The school director presented a speech on the future needs of the school and thanked us for all our efforts. The school and officials presented each of our team members with a handmade scarf in Wolaita colours and a beautiful bouquet of flowers. We then shared homemade bread, fresh bananas and oranges and strong coffee, before departing.

We made a few more stops at other KVI projects, the first being a school where the kids sang for us and we gave autographs into their workbooks. The next project we stopped at was the Women’s Empowerment Project. The women greeted us with song and dance, which a few of us promptly joined in on. I loved it so much! They showed us the new grinding mill and how it worked to make grains into flour that they are able to sell at the market on Tuesdays, Thursdays and Saturdays. We were able to bless them with a donkey and a cart as a team, which they were very grateful for. This, for me, was one of the major highlights of the trip.

As we drove out of the village we decided we needed to get rid of some of the leftover candy, so as we drove we tossed them to the children walking home from school. Before we knew it we were being mobbed by children hungry for sugar, it was quite hilarious.
The drive to Hawassa was crazy with the many people, cows, goats and donkeys taking up the streets. Our driver is very good and was able to get past them all without a hitch.

We ended the day with a beautiful dinner on the lake at a resort in Hawassa. It’s crazy how inexpensive everything is here, this dinner that would easily cost 80 dollars for two people alone in Canada or Finland, was what we paid for all ten of us to have a great meal and milkshakes.

Black Friday

Viime yönä minä ja työkaverini Jess lähdettiin kohti jenkkejä alennusten perässä. Yhdysvalloissa kiitospäivä oli torstaina ja perinteisesti seuraavana päivänä alkaa hullut alennusmyynnit.

Lähdimme matkaan kolmelta aamuyöllä kahdesta syystä 1) rajat kanadan ja yhdysvaltojen välillä on AINA tukossa ja siellä joutuu odottamaan vartista kahteen tuntiin. Koska kaikki haluavat mennä halpojen hintojen perässä jenkkeihin, on BFS-yönä rajat kaoottiset. Mietimme Jessican kanssa, että mikä aika olisi vähiten houkutteleva ja valitsimme sen, ettei jonot olisivat pitkät. Taktiikka onnistui!
2) Kaupat aukeavat keskiyöllä ja koska parhaimmat tavarat viedään aina käsistä, on hyvä mennä paikalle ennemmin kuin myöhemmin.

Tavarat mitä lähdimme hakemaan, on ensi vuoden hyväntekeväisyystapahtumaa varten. Tapahtumassa on hiljainen ja live huutokauppa ja hiljaisessa on aina  kotiosastolla keittiöntarvikkeita, kuten kahvinkeittimiä yms. Saamme joka vuosi paljon lahjoituksia, mutta osan tuotteista ostamme itse alennuksista. Yhdysvalloissa on muutenkin keskivertaa halvemmat hinnat kuin Kanadassa (paitsi viimeisen kolmen kuukauden aikana, kun valuuttakurssi on uskomattoman heikko) ja kun siihen lisätään alennusprosentit, puhutaan jo hyvistä diileistä! Esimerkiksi, viime vuonna tämän vuoden huutokauppaa varten ostettiin kapsulikahvinkeitin BF alennuksista 50 dollarilla, ja huutokauppasimme sen miltei 300 dollarilla. ROI on todella hyvä ja kun tämän kertaa noin kolmella sadalla tuotteella mitä meillä on, tulee sijoitukset kannattaviksi.

Ostimme noin neljällä sadalla dollarilla tavaroita ja hyvä oli että saimme takaluukun kiinni! Kaikki ostamamme tuotteet olivat vähintään -50%, osa jopa -90%. Olimme siis hyvin tyytyväisiä itseemme!

Takaisin tullessamme jouduimme kuitenkin tullimiehen hampaisiin, mikä ärsytti niin paljon. Teknisesti, ollessasi yhdysvalloissa vain päivän (alle 24h) et saa tuoda mitään mukanasi, mutta oikeasti pidetään sellaista 200 dollarin rajaa/henkilö. Tai siis, saat tuoda niin paljon tavaraa kuin haluat, joudut vain maksamaan ylimääräiset verot. Olen monesti ostanut itse tavaraa reippaasti yli tuolla 200 dollarilla (ystäväni kanadasta tekevät välillä myös tilauksia yms), eikä minua ole koskaan verotettu. Nyt kuitenkin KAIKKI autot käskettiin ajamaan syrjään ja viemään kuitit sisälle. Ostin pari joululahjaa (kaikki kyllä normaalihintaisia tuotteita!) ja ONNEKSENI niistä ei sanottu mitään. Huh. Jessica osti viinitonkan 16 dollarilla ja häneltä pyydettiin 26 dollarin ylimääräiset verot siitä... Kaikista tarvikkeista mitä ostimme, ei onneksi tullut paljoa, koska kodintarvikkeissa on pienin mahdollinen veroprosentti. Onneksi.

Kotiin tullessani kaaduin sänkyyn! Päikkäreiden jälkeen menin "pikkuveljeni" syntymäpäiväjuhlille, mitkä olivat elokuvateatterissa. Hän oli kutsunut kavereitaan ja menimme yhdessä katsomaan Big Hero 6-elokuvan, mikä oli todella hyvä. Pelottava lastenelokuvaksi, mutta lapset eivät tuntuneet välittävän! Leffan jälkeen menin ystävieni kanssa ravintolaan ja nyt illalla meillä oli hot tub-juhlat meidän takapihalla. Chad ja Ang (keiden luona asun) olivat ostaneet uuden 10 hengen poreammeen, ja siellä tulee minun vietettyä miltei kaikki iltani ;)

Nyt kuitenkin nukkumaan, öitä!

Etiopian päiväkirja, osa 3

Vietin 23-vuotis syntymäpäiväni Etiopiassa, tässä on päiväkirjani kyseiseltä päivältä:

Today started out pretty amazing with my birthday! After a breakfast and a round of machiatos we piled into the vehicles and headed out to the school for some painting.
The road out there is crazy bumpy and every time we drive outside of town almost every person yells and stares at us.
Once we got to the school we were brought to each classroom to be introduced to the students and were told that most of the students walk more then 5 kilometers to get to school and because they are learning in rooms with dirt floors there is always the possibility of parasites getting into their feet.

Afterwards we went and grabbed our paints cans and brushes and got to work painting the two buildings pink on the lower half with a blue stripe along the bottom. The plan had been to spend three days painting but we were much quicker they the school director had expected and we had the first coat on both buildings done by the afternoon. 

We brought the table and chairs outside and took our break in the shade.  The hotel had sent food with us but that paled in comparison to the food the school brought out, fresh warm buns, bananas and nuts. I was most excited about the bananas as we haven’t had much fruit yet. I obviously couldn't eat the buns since I am a celiac, but it didn't really matter.

Once food was done we moved onto the second coat of the buildings which took about an hour.  Since we were done so quickly we moved onto the latrines and painted them blue. They created a smooth section in the cement on each of the two latrines to have us sign them. While we were painting there was a crowd of children watching us and waving each time we looked at them. Whenever we talked to them they would repeat the words we said so me and Jason got them started on an action song and they played along until being chased off by the school director and guard.

When we finished with the latrines we sat down again outside and laughed and waved at the kids that were crowding the fence to watch. Most of the kids and a lot of the adults have never seen foreigners before and are quite fascinated by us. My favourite part was when they started singing for us and when Chad went out with the video camera and got swarmed by excited kids. The children are adorable and just full of joy.

For the evening sessions we went to the youth group and it was amazing! I love watching them worship and pour themselves out to God. The songs are very heartfelt and there is a lot of response from the crowd. There was one song in particular that I really enjoyed and there was lots of clapping and jumping around.

It really is amazing watching the heart of the Ethiopians and just seeing the love they have for God. This has been the most amazing trip I have ever been on and I am loving it here. Everyday seems to be my favourite one and I am very excited to see what God has in store for us and to see how he will use the team to bless the Ethiopians.

Sairaana- jälleen

Muistatteko kun kerroin ensimmäisestä työpäivästäni, ja miten oli sairas silloin?
Tänään oli viimeinen työpäiväni ja heräsin pahaan oloon, mikä johti oksentamiseen. Ei hyvä...

Eilen toimistolla järjesettiin yllätys-jäähyväisjuhlat, mitkä olivat todella hauskat! Rakastan työkavereitani ja minulla tulee heitä olemaan ikävä. Minulle pidettiin paljon puheita, mitkä saivat minut punastumaan; mikä on oikea reaktio kun 20 ihmistä kehuu sinua?!

Nyt lepäilen, että olen valmis ensi yönä alkavaan hulluteen, nimittäin black friday salesihin.

Etiopia vs Suomi, epävarmuuden välttäminen

Huh, tuossapa sanahirviö: epävarmuuden välttäminen. Varmasti sanonta, mitä KUKAAN ei käytä muuten vain arjessa, olenko oikeassa?

Jokatapauksessa, Etiopian kannalta tämä on viimeinen Hofsteden ulottuvuus. Suomella on lukuja vielä kahdessa muussa kategoriassa, mutta Etiopialta nämä puuttuvat.

Hofsteden viimeinen kategoria on epävarmuuden välttäminen, millä tarkoitetaan sitä, miten kulttuurit ja kansat hyväksyvät tulevaisuuden ja tietämättömyyden siitä. Onko se okei, vai yritetäänkö sitä kontrolloida? Lakiasetukset yms, liittynevät tähän kategoriaan.

Ensimmäistä kertaa on luvut Suomen ja Etiopian välillä ovat melko samat. Mikä tekee tilanteesta vielä hieman "tylsemmän" on se, että luvut ovat 55(Etiopia)  ja 59 (Suomi), eli keskitiellä mennään.
Emme tiedä tulevaisuudesta , mutta emme siitä liion koita kontrolloidakaan. Se mitä tapahtuu, tapahtuu. Emme heittäydy espanjalaiseen elämäntyyliinkään, vaan teemme mitä voimme taataksemme hyvän kasvuperustan jälkeläisillemme.

Etiopian päiväkirja, osa 2

Toisen osan vuoro! Kerroin lyhyesti aiemmin, että teimme peltotöitä. Tässä tekstini siitä päivästä:

Today after breakfast we got to show our true farming skills by helping local farmers to harvest. Ethiopia has been a country waaaaay longer than Canada (or Finland) but especially walking at the farm made it seem like you traveled back in time. No tractors, no machines, just people working with their hands.
They showed us what to do and it all looked so easy until we started. The biggest help we offered was probably in the entertaining aspect since they laughed so hard watching us foreigners trying to use a scythe or guiding ox on the field. We loved to help and it was fun getting ourselves dirty and do something completely different!
After farming the farmer invited us to his house for a lunch/snack. That was something I am going to remember for the rest of my life; that farmer had very little and still wanted to share food with 10 people he didn’t know. We ate sweet potatoes, green peppers (they were spicy!), beans and taro. When we were leaving, he came outside wishing us a long healthy life and God’s blessings and it was just beautiful.
We jumped into cars and drove to our field partner’s project school where approximately 800 kids were waiting for us. As soon as we opened our car doors we heard kids shouting “I love you” and just pushing each other in order to shake our hands. Me and Jason went singing with the kids and after “head, shoulders, knees and toes” they sang their own version of it (which did not sound like our version at all!)  and danced. That was definitely one of my favorite moments in here so far, singing and dancing with the kids. After the craziest dance party ever we played volleyball and soccer with the kids and just loved to hear them laughing.

At the hotel we played with cards and just enjoyed each other’s company. I love our team and building this relationship has been a true blessing. God has done great things in our team and it has been so amazing to spend time together.

Etiopia vs Suomi, maskuliinisyys/feminiinisyys

Maskuliinisissa, isomman luvun maissa, eletään töitä varten, kun taas feminiinisissä maissa nautitaan enemmän mitä tehdään ja töitä tehdään elämistä varten.

Etiopian luku on 65 mikä tekee maasta maskuliinisen, kun taas Suomi sai luvukseen 26 ja on näin toten feminiininen maa.

Kun vierailimme Etiopiassa kouluissa, oli lasten välinen kilpailu selkeästi nähtävissä. Maskuliiniset yhteiskunnat ovat yleistäen kilpailuhenkisempiä ja paremmuudesta palkitaan. Suomalaiseen suuhun tämä tuntuu todella happamalta, meille sen sijaan opetetaan siitä, miten kilpailuissa hauskanpitäminen on tärkeämpää kuin voitto. Ylpeys ei ole suomalaisten vahvuus ja sanonta sanookin, että se kenellä onni on, se onnen kätkeköön.

Suomalaiset tekevät töitä melko minimin kun vertaa muihin länsimaihinkin ja töitä tehdään juuri sen verran kuin on tarpeen mukavan elintason vahvistamiseksi. Työpaikallani Kanadassa ihmetellään usein sitä, miten suomalaisilla on niin pitkät lomat ja hommat silti toimivat. Tämä on kyllä mahtava asia meillä Suomessa!

Etiopian päiväkirja

Kirjoitin seuraavat tekstit englanniksi, se on kuitenkin minulle varsinkin kirjoittaessa helpompi teksti. Uskon, että ymmärrätte kaikki englantia, joten en tehnyt käännöstä!

Nothing sparks a passion for change more than seeing a world in desperate need of it. And nothing fuels that passion to continue, like seeing the difference our efforts make. Today we were blessed to see both.

We visited the school of Zamine Sebaye for the first time today. This is where we will be working for the next few days. Our drive there took us past the faces of great poverty and suffering. But our arrival at the school brought us hope in the form of many smiling children. The children, who have so little, are able to benefit so greatly from what we as a community have contributed so far and from what we will continue to do in the future.

The fruits of these seeds may not be noticed for years to come but after visiting the school we were able to visit four wells (which our church and greater community have helped to develop) that have had an immediate impact on the people around them. Before these wells, hundreds of people (men, women, and children) had to walk 10 km (one way) just for the opportunity to buy clean water. Now clean water is much closer to their homes, which means increased health and safety for everyone.

Erot Suomen ja Kanadan välillä, pukeutuminen

Seuraan paljon blogeja ja koitan pysyä muodin mukana. Rakastan shoppailua ja tunnetta kun löydät sen täydellisen vaatekappaleen! Olen lähiaikoina panostamut huomattavasti enemmän laatuun määrän sijaan ja ollut tyytyväinen. Kuitenkin, minulla on tyylini, josta pidän hyvin paljon!

Pohjois-Amerikkalaiset pukeutuvat omalla tavallaan. On helppo huomata onko henkilö itä- vai länisrannikolta vaatteiden mukaan ja voisin väittää huomaavani eron jopa Kanadalaisten ja Amerikkalaisten välillä! Täällä Vancouverin seudulla on hyvin yleistä pukeutua huppariin ja sortseihin. Se on asu, jota näen huomattavasti eniten! Täällä on onneksi niin lämmintä, että jalkojen paljaana pitäminen ei ole ongelma J

Toinen yleinen asu naisilla on Lulu Lemon-merkkiset jooga/treenihousut sekä toppi. Pitkät kaulakorut ovat suosittuja ja niitä pidetään minkä tahansa asun kanssa.

Miehillä näkyy useimmiten farkut+t-paita-asun. Minun miespuoliset kaverit täällä ovat nauraneet usein eurooppalaisten miesten pukeutumiselle ja hiustyyleille. Niin hassua mielestäni, sillä tietysti minun silmääni se näyttää normaalilta! Tiukat farkut ovat ehdottomasti iso no no, paitsi ehkä Vancouverin keskustassa.

Pidän molemmista tyyleistä paljon, mutta miehillä ehdottomasti eurooppalaisesta enemmän!

Viikonloppu

Viikonloppu meni taas ohi aivan liian nopeasti! Vastahan oli perjantai...
Pian alkaa viimeinen viikko Kanadassa ja en pidä siitä. En haluaisi vielä lähteä takaisin Suomeen.. Kaipaan poikaystävääni, siskoani sekä parasta kaveriani paljon, mutta on niin monta asiaa, mistä pidän Kanadassa niin paljon! Seuraavassa postauksessa käyn läpi jälleen asioita Suomen ja Kanadan välillä.

Lauantaina olin host-perheeni kanssa katsomassa Alexander and the terrible, horrible, no good very bad day-elokuvan ja se oli ihan tosi hauska! Chilliwackissa on kaksi elokuvateatteria, joista toinen on uusi ja moderni ja toinen hieman vanhempi, minne elokuvat tulevat noin pari viikkoa myöhemmin kuin siihen toiseen. Vanhempi elokuvateatteri on kuitenkin huomattavasti halvempi, mikä on hyödyksi varsinkin kun 6 henkinen seurue tulee katsomaan elokuvaa :)

Sunnuntaina kirkon jälkeen menin Langley-nimiseen kaupunkiin sushille ja IMAX-elokuviin! Tätä olin odottanut hyvin kauan, että pääsen jälleen katsomaan IMAX-elokuvan, eikä tämä ollut pettymys ollenkaan -päinvastoin.

Kovin elokuvatäytteinen viikonloppu, mutta hyvin hauska!

Auction

Eilen perjantaina oli viimein aika hyväntekeväisyystapahtumalle! Koska kaikki lahjoitukset mitä HFL saa menee 100% kohteeseen, emme saa mistään rahaa toiminnallisiin kuluihin, kuten vuokraan, sähköön yms. Sen takia kerran vuodessa järjestetään iso hyväntekeväisyystapahtuma, mikä on samalla huutokauppa. Monet yritykset ovat lahjoittaneet tuotteitaan meille kaupattavaksi, sekä yksityishenkilöt ovat tehneet lahjoituksia. Vuodessa ulkomaille lähtee noin 30 tiimiä, ja jokainen tiimi tuo myös mukanaan tuotteita, joita myydään. Nämä kansainväliset tuotteet ovat selkeästi suosituimmat ja halutuimmat!

Olin valmistautunut hyvin, sillä olin ostanut uuden mekon, käynyt manikyyrissä sekä perjantaina kävin kampaajalla laittamassa kampauksen sekä meikin. Tapahtuma on todella fiini, ja koska tiesin ettei minulla ole aikaa illan aikana korjailla meikkiäni tai hiuksiani, halusin ne mahdollisimman kauniiksi.

Ilta oli kaikenkaikkiaan menestys ja tuntuu melko haikealta, että se on nyt ohi! Niin paljon sen eteen tehtiin töitä, että tuntuu hassulta etten enää tee.

Kiireinen työviikko

Tänä perjantaina on hyväntekeväisyystapahtuma, minkä eteen olen tehnyt töitä nämä kaksi viikkoa! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Töissä on hullun kiireistä, sillä kaikki säntäilevät paikasta toiseen yrittäen saada viime hetken asioita hoidettua.

Viikon piristys on selkeästi uusi iPad mini, minkä ostin! Hinnat ovat täällä suomen hintoja halvemmat, joten Mac-perheeni sai uuden lisäyksen.

Rakastan pikkuautoani edelleen!

Edit:// sain tämän julkaistua vasta nyt lauantaina... Pahoitteluni!

Vancouver

Lauantaina menin hostäitini sekä Angin kanssa Vancouveriin päiväksi. Olen matkustanut melko paljon maapalloa ympäri, eikä mikään muu kaupunki ole lähelläkään niin kaunis, mitä Vancouver on. Valkohuippuiset vuoret ympäröivät valtameren rannalla olevaa suurkaupunkia, minkä ihmiset ovat ystävällisempiä kuin mitä voi odottaa ja minkä kadut hohtavat puhtauttaan. Kerta toisensa jälkeen hämmästyn, miten yksi kaupunki voi olla niin upea!

Kiertelimme ostoskeskuksessa ja keskustan liikkeissä, ja ostin itselleni mekon perjantaina olevaan hyväntekeväisyystapahtumaan. Illalla menimme syömään Las Margaritas-nimiseen ravintolaan, missä oli parasta syömääni meksikolaista ruokaa! Ja ne margaritat olivat myös todella hyviä ;)

Kuulumisia

Olen ollut nyt 5 päivää takaisin Kanadassa ja jollain tapaa tuntuu etten olisi koskaan lähtenytkään. Etiopian matka tuntuu kuin unelta ja välillä mietin, että tapahtuiko se oikeasti. Ennen lähtemistämme, HFL-johtajamme piti puheen kulttuurishokista mikä kohtaa takaisin tullessa. Miten aluksi on niin intoa täynnä, miten se vaihtuu ärsytykseksi, sitten kummastukseksi kunnes se kaikki laantuu. Koen kummastusta tällä hetkellä ja hieman ärsyyntyneisyyttä. Kukaan ei oletettavasti voi tulla pääni sisään ja nähdä mitä kaikkea näin ja koin ja miksi asiat joita siellä teimme oli niin merkityksellisiä. Mutta se ärsyttää kun ihmiset vain kohauttavat olkapäitään tai sanovat että se on valtioiden tehtävä auttaa vähempiosaisia.

Joka torstai meillä on perheillallinen, ja eilen esitin kuvashown matkastani. Hieman yli 1500 kuvan karsiminen alle 100 oli haaste sinänsä, mutta en halunnut kyllästyttää muita jatkuvalla kuvavirralla! Olin saanut perheeltäni täällä rahaa ennen matkaa ja käytin ne aasin ja kärryjen ostamiseen, ja kun kerroin sen olivat kaikki liikuttuneita ja vakuuttuneita, että raha oli käytetty oikein. Lahjoitimme aasin ja kärryt naisten työllistämiskeskukselle, jonka naisten täytyy kävellä 10km/suunta joka päivä hakemaan vettä.

Nyt viikonloppuun kuuluu rentoutumista, sekä Vancouverissa käyntiä!

Etiopia vs Suomi, Individualismi

Voi apua, näiden asioiden käsitteleminen -kuten myös ylipäätään kirjoittaminen- on niin vaikeaa suomeksi!! Olen täysin kokonaan suomalainen, mutta opiskelen englanniksi ja olen käynyt kulttuuri-kurssini siis englanniksi. Täällä puhun pelkästään englantia ja suomenkielen kirjoittaminen tarkoittaa minulle vain tekstiviestien lähettämistä... Blogin kirjoittaminen ei siis ole minulle helpointa!

Jokatapauksessa, toinen osa Hofsteden kulttuurijaoittelua on individualismi vs. kollektivismi. Tämä mittari tulkitsee kulttuurien tapaa jaoitella yksilökeskeisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Ero Suomen ja Etiopian välillä on jälleen suuri: Suomen luku on 63 kun taas Etiopian 20. Mitä pienempi luku on, sitä kollektiivisempi kulttuuri on. Kollektiiviset yhteiskunnat ovat perhe ja kylä-keskeisempiä kuin individualistiset yhteiskunnat ja lojaalisuus on tärkeää.

Tämän olen huomannut aina matkustaessani, miten monet yhteiskunnat -varsinkin lämpimien maiden asukkailla- ovat paljon kollektiivisempia kuin suomalainen yhteiskuntamme. Suomessa lähin perhe on se, keiden kanssa ollaan eniten tekemisissä ja lapset muuttavat kotoota aikaisin. 20-vuotias kotona asuva on outo ilmestys, kun taas esimerkiksi Italiassa se on normi. Etiopiassa se, mikä lämmitti sydäntä kovin oli se, miten yhteisöllisiä he olivat. Meidän standardien mukaan heillä ei ollut mitään, mutta siitä vähästä he olivat valmiita jakamaan kaikkien kesken. Eräs kyläläinen kerran osoitti naapuriaan ja sanoi, että hänellä on vielä vähemmän kuin mitä tällä naisella itsellään, mutta sen sijaan että he jättäisivät hänet oman onnensa nojaan, koko kylä auttoi. 

Meillä Suomessa valtio pitää meistä huolen ollessamme vähäosaisempia ja se on jättänyt raon muiden ihmisten auttamiselle. Naapureiden ei tarvitse enää auttaa toisiaan, tiedämme että valtio pitää huolen. Siitä, onko se hyvä vai huono, en osaa sanoa, mutta huomattavaa on se, miten kulttuurit eroavat toisistaan.

Etiopia vs Suomi, valtaetäisyys

Geert Hofstede on kulttuurintutkija, joka on vakiinnuttanut käsityksiä kulttuurien mittaamisesta ja organisaatiokulttuureista. Hänen töihinsä perustuvalla nettisivulla (klik klik) pystyt mittaamaan eri maiden kulttuuri "lukuja" ja vertaamaan niitä omaan maahasi.

Etiopia sai ensimmäisestä osasta, valtaetäisyydestä, 70 kun taas Suomi sai 33. Valtaetäisyys mittaa yhteiskunnan vallanjakautumista ja vähävaltaisempien suhtautumista jakautumiseen. Mitä suurempi luku on, sitä enemmän ihmiset omaavat paikkansa hierarkiassa, eivätkä kyseenalaista sitä. Matalalukuisissa maissa sen sijaan -kuten Suomessa- ihmiset tavoittelevat esimiesasemaa, ovat itsenäisiä ja omistavat yhtäläiset oikeudet.

 Olimme Etiopiassa Sodos-nimisessä kylässä, mikä on 6-7 tunnin matkan päässä pääkaupungista. Sodosta ajoimme joka aamu vielä pienempiin kyliin. Kylissä puhuessamme paikallisten ihmisten kanssa, huomasimme miten he tosiaan hyväksyivät paikkansa vähempiosaisina (verrattuna esimerkiksi pääkaupungin asukkaisiin tai meihin). Tämä on asia, minkä kanssa on tehtävä töitä. Opetimme, miten he pystvät viljelemään tehokkaammin ja näin tuottamaan enemmän ruokaa perheelleen. Tasa-arvoa pystyy edistämään lakien ja asetusten avulla, mutta myös muuttamalla yleistä ajattelukuvaa. Paikalliset usein luulivat, että he ovat syntyneet köyhinä ja kuolevat köyhinä, eikä vaihtoehtoa ole. Asiat tehdään samalla tavalla kuin ennenkin, eikä vaihtoehtoja nähdä.

Kehitysmaaoppi on jotain, mitä haluan opiskella lisää. Haluan tietää lisää, miksi jotkut maat ovat köyhempiä kuin toiset ja miten asiaa pystyy tehokkaasti ja humanitäärisesti parantamaan. Työ mitä Hungrt For Life tekee on uskomatonta, ja olen ylpeä että saan olla  heillä töissä.

Takaisin Kanadassa

Aloitimme sunnuntai-illalla pitkän matkamme takaisin Kanadaan ja maanantaina saavuimme perille. Välissä tuli koettua kaksi 10 tunnin lentoa sekä välilasku Saksassa. 

Ajoimme usein autolla Etiopiassa ja istuin auton takaosassa. Tiet olivat hyvin kuoppaisia, joten kyyti ei ollut miltei koskaan mukavimmasta päästä. Hauskaa siinä oli se, että tiimimme oli MAHTAVA ja heidän kanssaan nauroin vedet silmissä useammin kuin kerran, tylsää taas se, että satutin selkäni. 

Lennot takaisin olivat siis tuskaa, koska en löytänyt mitenkään sopivaa asentoa, missä selkäni ei sattuisi paljoa. En nukkunut puolta tuntia kauempaa, minkä vuoksi olen ollut todella väsynyt Kanadaan palatessani! Jostain syystä lämmin ruoka lentokoneessa aiheuttaa minulla oksennusreaktion, joten en myöskään syönyt mitään lennoilla. Olin siis todella väsynyt ja nälkäinen laskeutuessani Vancouveriin :D Oli myös todella surullista hyvästellä tiimikaverini, ikävöin heitä nyt jo.

Tänään olin aamulla kiropraktikolla, ketä on auttanut minua migreeni-asioissa myös. Hän niksautteli ja paineli selkääni ja lopuksi teippasi sen paikoilleen. Harmikseni olen liikuntakiellossa, ikävöin jo tuon kahden viikon aikana salia paljon ja nyt se lykkääntyy edelleen... Terve selkä on kuitenkin prioriteettinä, sali saa odottaa.

Julkaisen viiveellä matkapäiväkirjojani Etiopiasta, stay tuned!

Päivitystä Etiopiasta

Nämä päivät menevät niin nopeasti, huhhuh!

Jokaisena arkipäivänä olemme tehneet töitä. Maanantaina menimme koululle, jonka maalasimme ulkopuolelta kokonaan. Maanantai oli minun 23-vuotis syntymäpäiväni, enkä olisi halunnut viettää päivää mitenkään muuten kun miten sen vietin! Tiimini täällä on aivan uskomaton, ja meillä oli niin paljon hauskaa maalatessa.

Tiistaina opetimme lapsille englantia. Minä ja Jason olimme yksi ryhmä ja menimme luokasta luokkaan laulamaan ja opettamaan lapsia. Lapset oppivat erittäin nopeasti ja huomasin selkeästi miten he ovat tottuneet oppimaan toistamalla asioita. Kävimme myös vierailemassa paikallisissa taloissa tulkin ja parin kanssa ja sydämeni meinasi särkyä niin monta kertaa kun näin miten paikalliset asuivat. Yhdessä talossa asui 9 henkeä ja koko talo oli pienempi kuin kaksioni Turussa. Ihmiset olivat niin mukavia ja ystävällisiä, että en voinut kuin ihailla.

Täällä olo on todella pistänyt asioita elämässäni perspektiiviin. Olen siis Albertasta, Leduc-nimisestä kaupungista tulleen tiimin kanssa Etiopiassa Sodos-nimisessä kylässä tekemässä vapaaehtoistöitä. Tiimi on kerännyt etukäteen rahaa kouluprojektia varten, mikä on mahdollistanut 4 kaivon rakentamisen, koulun lattian uusimisen ja pulpettien ja liitutaulujen ostamisen. Kaikki tiimin jäsenet ovat uskomattoman upeita ihmisiä ja on ollut ilo ja kunnia olla mukana tiimissä. HFL, organisaatio mille teen töitä, lähettää vuosittain noin 30 tiimiä ympäri maailmaa samankaltaisiin projekteihin kun mitä me täällä nyt teemme. Emme kuvittele parantavamme pitkäjatkoista ja kierremuotoista köyhyyttä, mutta uskomme, että jopa pienillä teoilla on suuri vaikutus. Täällä sen näkee selkeästi. Teemme myös töitä paikallisten field partnersien kanssa varmistaen, että asiat joita opetamme ihmisille ovat pitkäkestoisia. Tärkeää on myös, ettemme vain anna asioita, vaan opetamme miten ne tehdään.

Suurin vaikutus täällä minuun on ollut ihmiset. Keskiviikkona autoimme paikallista hänen maatilallaan ja huh se oli rankkaa! Kuumassa 30 asteisessa auringossa pellon kyntäminen ei ollut hauskinta, mutta me lauloimme ja nauroimme yhdessä sitä tehdessämme. Työskentelyn jälkeen maatilan omistaja kutsui meidät syömään, ja tämä mies kenellä oli 9 lasta eikä omistanut yhtäkään ehjää vaatekappaletta tarjosi meille 10 ventovieraalle ihmiselle ruokaa. Hän teki sen ylpeänä, hän tarjosi meille perunoita ja papuja ja oli mitä mukavin. Tätä konseptia on vaikea käsittää, miten joku kenellä on niin vähän, pystyy ja ennen kaikkea haluaa tarjota vähästään muille! Tämä todella laittaa miettimään, kuinka käsittämättömän rikkaita me olemme.