Päivitystä Etiopiasta

Nämä päivät menevät niin nopeasti, huhhuh!

Jokaisena arkipäivänä olemme tehneet töitä. Maanantaina menimme koululle, jonka maalasimme ulkopuolelta kokonaan. Maanantai oli minun 23-vuotis syntymäpäiväni, enkä olisi halunnut viettää päivää mitenkään muuten kun miten sen vietin! Tiimini täällä on aivan uskomaton, ja meillä oli niin paljon hauskaa maalatessa.

Tiistaina opetimme lapsille englantia. Minä ja Jason olimme yksi ryhmä ja menimme luokasta luokkaan laulamaan ja opettamaan lapsia. Lapset oppivat erittäin nopeasti ja huomasin selkeästi miten he ovat tottuneet oppimaan toistamalla asioita. Kävimme myös vierailemassa paikallisissa taloissa tulkin ja parin kanssa ja sydämeni meinasi särkyä niin monta kertaa kun näin miten paikalliset asuivat. Yhdessä talossa asui 9 henkeä ja koko talo oli pienempi kuin kaksioni Turussa. Ihmiset olivat niin mukavia ja ystävällisiä, että en voinut kuin ihailla.

Täällä olo on todella pistänyt asioita elämässäni perspektiiviin. Olen siis Albertasta, Leduc-nimisestä kaupungista tulleen tiimin kanssa Etiopiassa Sodos-nimisessä kylässä tekemässä vapaaehtoistöitä. Tiimi on kerännyt etukäteen rahaa kouluprojektia varten, mikä on mahdollistanut 4 kaivon rakentamisen, koulun lattian uusimisen ja pulpettien ja liitutaulujen ostamisen. Kaikki tiimin jäsenet ovat uskomattoman upeita ihmisiä ja on ollut ilo ja kunnia olla mukana tiimissä. HFL, organisaatio mille teen töitä, lähettää vuosittain noin 30 tiimiä ympäri maailmaa samankaltaisiin projekteihin kun mitä me täällä nyt teemme. Emme kuvittele parantavamme pitkäjatkoista ja kierremuotoista köyhyyttä, mutta uskomme, että jopa pienillä teoilla on suuri vaikutus. Täällä sen näkee selkeästi. Teemme myös töitä paikallisten field partnersien kanssa varmistaen, että asiat joita opetamme ihmisille ovat pitkäkestoisia. Tärkeää on myös, ettemme vain anna asioita, vaan opetamme miten ne tehdään.

Suurin vaikutus täällä minuun on ollut ihmiset. Keskiviikkona autoimme paikallista hänen maatilallaan ja huh se oli rankkaa! Kuumassa 30 asteisessa auringossa pellon kyntäminen ei ollut hauskinta, mutta me lauloimme ja nauroimme yhdessä sitä tehdessämme. Työskentelyn jälkeen maatilan omistaja kutsui meidät syömään, ja tämä mies kenellä oli 9 lasta eikä omistanut yhtäkään ehjää vaatekappaletta tarjosi meille 10 ventovieraalle ihmiselle ruokaa. Hän teki sen ylpeänä, hän tarjosi meille perunoita ja papuja ja oli mitä mukavin. Tätä konseptia on vaikea käsittää, miten joku kenellä on niin vähän, pystyy ja ennen kaikkea haluaa tarjota vähästään muille! Tämä todella laittaa miettimään, kuinka käsittämättömän rikkaita me olemme.