Olen ollut nyt 5 päivää takaisin Kanadassa ja jollain tapaa tuntuu etten olisi koskaan lähtenytkään. Etiopian matka tuntuu kuin unelta ja välillä mietin, että tapahtuiko se oikeasti. Ennen lähtemistämme, HFL-johtajamme piti puheen kulttuurishokista mikä kohtaa takaisin tullessa. Miten aluksi on niin intoa täynnä, miten se vaihtuu ärsytykseksi, sitten kummastukseksi kunnes se kaikki laantuu. Koen kummastusta tällä hetkellä ja hieman ärsyyntyneisyyttä. Kukaan ei oletettavasti voi tulla pääni sisään ja nähdä mitä kaikkea näin ja koin ja miksi asiat joita siellä teimme oli niin merkityksellisiä. Mutta se ärsyttää kun ihmiset vain kohauttavat olkapäitään tai sanovat että se on valtioiden tehtävä auttaa vähempiosaisia.
Joka torstai meillä on perheillallinen, ja eilen esitin kuvashown matkastani. Hieman yli 1500 kuvan karsiminen alle 100 oli haaste sinänsä, mutta en halunnut kyllästyttää muita jatkuvalla kuvavirralla! Olin saanut perheeltäni täällä rahaa ennen matkaa ja käytin ne aasin ja kärryjen ostamiseen, ja kun kerroin sen olivat kaikki liikuttuneita ja vakuuttuneita, että raha oli käytetty oikein. Lahjoitimme aasin ja kärryt naisten työllistämiskeskukselle, jonka naisten täytyy kävellä 10km/suunta joka päivä hakemaan vettä.
Nyt viikonloppuun kuuluu rentoutumista, sekä Vancouverissa käyntiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti